Mikä on jokeripokeri?

Jokeri ja pokeri liittyvät yhteen aiheeseen ja se on korttipeli pokeri. Ja kun nämä kaksi asiaa ovat samassa, tarkoittaa se useimmiten raha-automaattipeliä jokeri pokeri.

Jokeri Pokeri on ollut suomalaisten suosikkipeli automaattipeleissä jo vuosia. Sen versioita on pelattu niin kioskeissa ja kaupoissa kuin ravintoloissakin ja nyt nimenomaan nettipelinä. Lähes jokainen nettikasino tarjoilee jonkin version tästä suosikkipelistä.

Suomalaiset ovat erilaisia

Me suomalaiset todellakin olemme erilaisia. Meillä on naapureidemme kanssa täällä Pohjolassa alkoholijuomat saatavilla vain erikoisliikkeistä tiettyyn kellonaikaan ja tavallisista kaupoista voi ostaa vain oluita, siidereitä ja lonkeroita ja joitain sekoitettuja valmiita alkoholijuomia. Muualla Euroopassa saa alkoholijuomia ostaa huomattavasti helpommalla lähes jokaisesta kulmakaupasta.

Meillä suomalaisilla on ollut viime aikoihin saakka yli 21 000 raha-automaattipeliä lähes katukuvassa eli kaupoissa, kioskeissa ja ravintoloissa sekä huoltoasemilla aikuisille suomalaisille pelattavaksi ja kaiken kansan nähtävillä – missään muualla raha-automaattipelit eivät ole näin näkyvillä, vaan selkeästi erillisissä tiloissa, jonne pitää tunnistautua sisälle pelaamaan mennessä.

Suomalaisten kulttuuri on täällä pohjoisessa jokseenkin siis erilaista mitä tulee ainakin näihin kahteen aikuisten mielipuuhaan, alkoholiin ja pelaamiseen. Onneksi kuitenkin pelaamista voi harrastaa nykyään myös netin kautta nettikasinoilla, joka on tuonut suomalaisten saataville jopa tuhansia uusia pelejä ja satoja uusia pelipaikkoja, emmekä enää ole kiinni niissä kauppojen pelivaihtoehdoissa, panostusmäärissä ja peliajoissa. Kaupoissa kuitenkaan pelaamalla ei ole Suomessa voinut parhaimmillaankaan voittaa kuin pari sataa, kun vastaavasti nettipeleistä jo nyt on Suomeen tullut useampia miljonäärejä – ei siis ihme, että nettipelaaminen kasvaa vuosi vuodelta.

Nettipelaamisesta

Netissä jokeri pokeri tyyppisiä pelejä on pelattavissa jopa kymmenen sentin kierrospanoksesta lähtien jopa kymmenien eurojen kierrosmaksuihin, eli valinnanvaraa on riippuen kulloisenkin pelaajan omasta pelikassasta ja pelityylistä. Voittoluokat ja kertoimet ovat kuitenkin useimmiten samat, pelaa pelaaja sitten senteillä tai euroilla. Saatavilla on myös mahdollisuuksia pelata jokeri pokeri pelejä maksutta eri nettikasinoilla leikkirahalla täysin ajanvietteenä, mikä ei ole lainkaan mahdollista siinä paikalliskaupassa tai huoltoasemalla, näissä ns. kivijalkakaupoissa pitää pelaajan maksaa jokaisesta pelikierroksesta ja useimmiten jopa näiden paikkojen pelikoneiden pelien palautusprosentit ovat enemmänkin lähellä sitä 90% kun vastaavasti nettipelien palautusprosentit ovat lähempänä sitä 97% palautusprosenttia. Kumpaa peliä siis jo teoriassa kannattaisi pelata?

Nettipokerissa lähtökohta on sama kuin yleensäkin pokerissa, eli pelaajalle jaetaan aluksi viisi korttia, joista hän voi vaihtaa jopa neljä ja yrittää siten saada parempaa kättä, kuin mitä hänellä oli aluksi. Yleensä rahalliseen voittamiseen tarvitaan vähintään kaksi paria tai kolmoset, mutta jossain peleissä voi olla erikoismahdollisuutena, että kahdella jätkällä tai kahdella kakkosella voi jo voittaa minimipanoksen.

Paras voittopotti tulee sitten kuningasvärisuorasta, jolla voi jo voittaa sitten kunnon potteja. Ennen kaikkea suurin kauppojen automaattipeleihin tulee siinä, että nettipokerissa voi asettaa omaksi panoksekseen huomattavasti suuremman panoksen kuin yhden euron, mikä on kauppojen pelikoneiden maksimi, eli vaikka kertoimet eri voitoille jopa olisivat samat, eli värille, suoralle, kolmosille ja nelosille, niin kaupan koneessa ei pelaaja voi pelata edes viiden euron panoksella!

Mikä on jokeri?

Jokeri on korttipakan lisäkortti, joita oikeassa pakassa on yleensä kaksi, mutta videopokerissa yleensä vain yksi. Jokeri voi olla mikä tahansa kortti, eli sitä pelaaja käyttää saadakseen mahdollisimman hyvän yhdistelmän aikaiseksi.

Jokeri on myös useissa muissa automaattipeleissä, mutta niissä sitä kutsutaan sanalla wild. Wild-symboli muuttuu aina parhaaksi mahdolliseksi voitolliseksi symboliksi pelaajan kannalta, ja erilaisissa automaattipeleissä on myös erilaisia wild-ominaisuuksia. On wild-symboleita jotka matkaavat rullalta rullalle, on wild-symboleita jotka täyttävät koko rullan ja useimmissa peleissä on vielä siten, että yhdelle voittolinjalle voi tulla useampia wild-symboleita tai kokonaisia wild-rullia ja niillä kierroksilla koittaa pelaajille aina isot voitot.

Minne pelaamaan bingoa netissä?

Bingo oli pitkään suomalaisten suosikkipeli. Sitä pelattiin sadoissa bingohalleissa ympäri Suomea ja niistä voitettiin erilaisia palkintoja. Mutta vähitellen suomalaiset bingohallit ovat siirtyneet historiaan, koska rahapelit ovat siirtyneet nettiin. Bingohalleista ei Suomessa voinut voittaa rahaa, eikä tavarapalkinnot enää pystyneet kilpailemaan netin rahaa vastaan, joten kehityssuunta kävi nopeasti selväksi.
Nykyään Suomessa toimii vielä muutamia bingoa, mutta tosiasia on, että 99 % bingopelaajista on siirtyneet pelaamaan nettibingoa.

Nettibingon tulevaisuus

Netti tarjoilee pelaajille tuhottomasti erilaisia vaihtoehtoja vapaa-ajanviettoon ja rahapelaamiseen ja bingo on yksi noista pelivaihtoehdoista. Nettipeleissä on erilaisia mahdollisuuksia ja jo pienellä panostuksella on mahdollista voittaa kunnon rahapalkintoja, mutta ennen kaikkea bingo on yhä ajanvietettä, nyt vain se tapahtuu netissä.

Nettibingon parhaita puolia ovat ne samat asiat kuin yleensäkin peleissä, jotka ovat siirtyneet nettiin. Niitä voi pelata koska tahansa ja mistä tahansa, ja nykyään käytännössä kaikki pelit ovat pelattavissa myös mobiilissa ja monet vielä erillisen sovelluksen kautta.

Nettibingon pelaamiseen on pelaajalla tarjolla nykyään useampia nettikasinoita ja näillä eri pelejä. Pelit ovat suomenkielisiä ja osassa on tarjolla erillisiä bonuksia uusille pelaajille. Parasta luonnollisesti pelaajan kannalta on se, että vaikka pelaaja menisi pelaamaan nettikasinolle sitä nettibingoa, niin aina välillä voi pelata niitä satoja muita tarjolla olevia pelejä.

Nettibingon ja vanhan bingohallin erot

Et välttämättä koskaan ole ehtinyt tai päässyt vanhanaikaiseen bingohalliin, joten sen tunnelma ja tekniikka eivät ole sinulle tuttuja, mutta nettibingossa on usein kysymys paljon monipuolisemmasta pelaamisesta kuin varsinaisessa bingohallissa.

Nettibingossakin on usein mahdollista chattaillä muiden pelaajien kanssa ja pelaajalla voi olla useampia bingolappuja pelissä aina kierroksilla. Joissakin pelimuodoissa on mahdollista ottaa jopa neljä korttia kerrallaan. Tietokone aina arpoo joka kerta täysin satunnaisesti numerot kortteihin ja 100% sattumaa ovat myös koneen arpomat bingonumerot. Eli kuka tahansa voi voittaa. Nettipelaaminen on nopeatempoista, mutta parasta siinä on se, että vaikka itse ei huomaisi bingon saamista, niin kone kyllä tekee sen pelaajan puolesta, eli yksikään voitto ei mene niin sanotusti ohi, vaan kaikki mahdolliset voitot tulevat kyllä pelaajalle.

Nettibingon paras puoli on myös sama kuin monen muunkin nettipelin, nettibingossa ei tarvitse odotella tiettyä kellonaikaa, tai tiettyä päivää, kun pääsee pelaamaan, vaan nettibingoa voi pelata koska tahansa. Nettikasinot kuten Maria Casino, Bingohuone, Unibet, Betsson ja NordicBet ovat sellaisia paikkoja ja palveluntuottajia, joiden nettibingot ovat varmasti toimivia ja 100% luotettavia. Näitä nettibingoja voi myös kokeilla ilmaiseksi ja pelailla leikkirahalla täysin ilman riskiä.

Nettibingo on yhä hauska ja hyvä vaihtoehto vapaaillan viettämiseksi kodin tietokoneella tai vaikkapa siitä omalta kotisohvalta käsin ennen oman suosikki tv-ohjelman alkamista. Jos et vielä ole valinnut omaa nettibingoilun pelipaikkaa, kannattaa tarkistaa ainakin noiden edellä mainittujen nettikasinoiden tarjoukset uusille pelaajille. Todennäköisesti jokainen nettikasino tarjoaa ensimmäiselle pelitilille tehtävälle talletukselle bonustarjoukset, eli pelaaja saa yhtä paljon bonusrahaa kuin mitä hän tallettaa omalle pelitilille, ja tämän bonusrahan voi sitten vaikka pelata heti illalla nettibingossa. Ja kun uudeksi asiakkaaksi jollekin nettikasinolle menee, niin todennäköisesti uusi pelaaja saa samalla myös ilmaiskierroksia muihin peleihin ja pääsee täysin ilmaiseksi kokeilemaan muita automaattipelejä ja saamaan niistä lisää bonusvoittoja omalle pelitilille. Nettibingossa on kuitenkin todennäköisempää voittaa kun lotossa.

Pelaaminen netissä on hauskaa, ja se on sen tarkoitus — älä siis pelaa liikaa, vaan sen verran kun sinusta tuntuu hyvältä. Pelit ovat 100% voitoiltaan satunnaisia ja jokaiselle pelaajalla on samanlainen mahdollisuus voittaa tai hävitä ja satunnainen pelaaja sekä voittaa että häviää. Onnea nettibingoon ja muuhun nettipelaamiseen!

Viisi suosituinta kolikkopeliä

Rahapelejä pelaavat tykkäävät kolikkopeleistä. Niistä on Suomessa pidetty jo pajatson ja ensimmäisten hedelmäpelienkin aikaan. saatikka sitten nykyaikana, kun jopa kioskien koneissa on useita pelejä joka peliautomaatissa.

Siinä missä me suomalaiset olemme tottuneet automaattipeleihin kioskeilla ja kaupoissa sekä huoltoasemilla, olemme tottuneet myös niiden pieniin voittoihin. Nyt viimeiset vuodet internet on tuonut meille suomalaisille suomenkielisiä nettikasinoita, joilla nuo samantapaiset automaattipelit ovat tarjolla, mutta nyt satasten sijasta voidaan voittaa miljoonia.

Katsotaanpa vähän millaisia pelejä, ovat tämän hetken suosituimmat pelit. Suosituimmat pelit vaihtelevat nettikasinolta toiselle, joten tämä listaus ei ole absoluuttinen tosi.

Mega Fortune

NetEntin jo 2009 julkaisema Mega Fortune on erikoinen peli automaattipelien joukossa. Nimittäin sen volatiliteetti on matala, eli peli antaa usein pieniä voittoja ja pitää pelaajien mielenkiinnon yllä. Pelin grafiikat ja äänet ovat jo vähän jääneet aivan uusimpien pelien tasosta, mutta Mega Fortune säilyttää paikkansa yhtenä eniten pelattuna pelinä sen jättipotin eli jackpotin ansiosta. Tämä on se peli, jossa suomalainen pelaaja voitti 25 sentin minimipanoksella miljoonapotin

Siinä missä Mega Fortune sijoittuu rahan ja mammonan maailmaan parhaat hedelmäpelicasinot tarjoavat satoja erilaisia hedelmäpeliversioita, joista löytyy myös pelaajien suosikkeja.

Starburst

Yksi kaikkien aikojen suosituimmista perus kolikkopeleistä ja tavallaan myös hedelmäpeleistä on NetEntin jo vuosia sitten julkaisema Starburst peli. Starburst pelissä ei ole mitään bonuspelejä tai jättipotteja, ja siinä on hedelmien sijaan erivärisiä jalokiviä ja pelin wild efektinä on koko rullan wild-symboleiksi muuttava starburst-wild. Tässä pelissä pelaaja voi voittaa ison potin silloin kun hänelle tulee jopa kolme rullallista wild-symboleita!

Starburst on myös peli, joka antaa kohtuullisesti voittoja tasaisin väliajoin, joten pelaajat viihtyvät sen värikkäässä seurassa, vaikkei pelissä mitään monimutkaisia lisäbonuksia olekaan.

Book of Dead

Rich Wilden seikkailut muinaisen Egyptin maisemissa on saanut useammankin pelaajan pauloihinsa jopa siinä mittakaavassa, että tämä on Suomen eniten pelattu automaattipeli netissä. Book of Deadin ominaispiirteenä on, että se antaa harvoin voittoja, mutta ne ovat sitten odottamisen arvoisia. Pelin ns. isot voitot alkavat tasolta 32x panostus ja megavoitot sitten 127 kertoimesta eteenpäin aina 5000x saakka. Pelissä riittää tapahtumia, kunhan jaksaa odottaa, sillä Book of Dead pelin volatiliteetti on korkea.

Aivan kuten Starburst, myös Book of Dead on monesti nettikasinoiden antamissa ilmaispelikierroksissa yhtenä kolikkopeli vaihtoehtona.

Bonanza Megaways

Big Time Gamingin Bonanza Mewaways on saanut nimensä siitä, että siinä on 117649 voittolinjaa. Pelistä voi voittaa jopa 120 000 kolikkoa ja tämäkin peli keikkuu koko ajan TOP5 pelatuimman pelin joukossa Suomessa. Itsepeli sijoittuu timanttikaivokseen ja sen aarteisiin. Bonanza Megaways pelissä ovat luonnollisesti myös vapaapelit, bonuspelit ja wild-symbolit mukana.

Pirates Plenty

Listauksen viides peli ei ehkä ole oikeasti avain TOP10 pelatuimman pelin luokassa, mutta kyllähän jokaiseen listaukseen pitää yksi merirosvopeli mahtua. Pirates Plenty battle for Gold on nimittäin kohtuullisen uusi, syksyllä ilmestynyt Red Tigerin kolikkopeli, jossa etsitään merirosvojen aarteita ja seilataan saarelta toiselle eteenpäin pelaamisen ohessa. Pelissä on perus 5×4 pelialue ja 20 voittolinjaa. Laiva-apina auttaa wild-symbolina, aarrekartan mukana matkaaminen, taistelubonukset ja vapaakierrokset. Pelin paras mahdollinen voito on reilut 5000x panos.

Siitä kuka tykkää mistäkin kolikkopelistä on täysin henkilökohtainen valinta. Valittavissa on kuitenkin tuhansia pelejä, osassa on vaikka mitä tapahtumia, osassa metsästetään miljoonia, toisissa tehdään drinkkejä rantabaarissa tai riehutaan viikinkeinä merillä tai Conanina elokuvan tapahtumapaikoilla.

Jokaiselle löytyy oma pelinsä, mutta jos jostain haluaa aloittaa niin tässä olisi muutama hyvä aloituspeli.

Tuning eli autojen virittely

Tuning on nykyään yleistä Suomessa ja maailmalla. Osien tilaaminen on helppoa ja nopeaa. Virittelyn kohteina kohteena olevia automerkkejä ovat Honda, Toyota, Nissan, Volkswagen ja BMW. Näille merkeille on Suomessa eniten osatarjontaa. Osia tehdään myös pitkälti itse, kuten puskureita ja jopa spoilereita.

Laadukkaat ja kalliimmat osat on yleensä tilattava ulkomailta. Tuningiin liittyy myös suuri ”underground”-kilpakulttuuri. Tuning on yleisesti nuorten miesten harrastus, mutta mukana on myös vanhempia sekä lisääntyvässä määrin myös naisia. Tuning on lähtöisin Japanista ja tullut Suomeen 1990-luvulla Yhdysvalloista. Myös saksalaisilla vaikutteilla ja alan julkaisuilla on ollut vahva vaikutus Suomen tuning-harrastuksen lähtökohtiin.

Myös muualla maailmalla tuning-harrastus on yhä suositumpaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa osat ja autot ovat kysynnän takia halpoja. Amerikkalaisissa autoissa on useimmin enemmän erilaisia osia matalan verotuksen ja eri lakien takia. Autoihin yleensä kuuluu esim. DVD-soittimia ja näyttöjä, ylöspäinnousevia ovia, isoja alumiini- tai kromivanteita. Amerikassa on myös hyvin monta eri alakulttuuria tuningista. (Lähde: Wikipedia 2017)

Tuningissa on eri suuntauksia: Sleeper – Tehokas auto, Racer – Kilpa-automainen, Drifter – Kevyt, ( tehokas takavetoinen kilpa-auto), Showcar , Styling – Alakulttuuri, Rat , Stance – Alakultturi,
OEM ja JDM (lähde Wikipedia)

Tuningista voit lukea lisää esimerkiksi Tuning.fi sivustolla, joka keskittyy aihesee. Tuning-autojen kuvia ja hintoja voi seurata esim Nettiautosta.

Tuning-tapahtumia jas muita autoalan kohtamiisia voit seurata https://www.autotapahtumat.com/ sivustolta Tuning.fi sivuston tapahtuma kalenterista

Tuning, Led-polttimot ja autovirittely

LED-valoilla ja polttimoilla toteutetut ovat tuning-autot ja yleistyneet varsinkin Showcar tyypisissä tuning autoissa.

Ledi-polttimoita  on myytävänä yleisimmin käytetyillä  kannoilla ja siten niitä voi asentaa tavallisiin kohteisiin normaali polttimoiden tilalle.  LED-polttimoiden valoteho oli pitkään riitämätön ajovaloiksi, mutta nyt markkoinoilta löytyy jo hyvin myös ajovaloiksi kelpaavia led-polttimoita joiden valoteho on esimerksi 4500 lumenia. ämä pystyvät jo korvaamaan ajovalojen halogeenipolttimot.

Moniin uusimpiin autoihin asennetaan nykyään jo tehtaalla LED-ajovalot, jotka autonvalmistaja on asentanut autoon jo valmistusvaiheessa. Nämä ovat tietenkin E-hyväksyttyjä ja laillisia.

Verkkokaupoista löytyy moni erilaisia LED-polttimoita jokaiseen eri hintaluokkaan. Kaikki yleisimmät kannat kuten H1, H4 ja H7 ovat saatavilla. Led- polttimot voi ostaa esimerkiksi verkkokaupasta kuten www.Xenonled.com , Motenet ja Biltema.

Fiat 600 on tuunattu ”makean” näköiseksi. Kuva: Carlos Delgado; CC-BY-SA Lähde: Wikipedia Commons

Hedelmäpelit

Sanalla hedelmäpeli tarkoitetaan nykyisin hyvin laajaa valikoimaa erilaisia kolikoilla pelattavia raha-automaattipelejä, joissa voiton määrää yhdelle tai useammalle voittolinjalle muodostuva samanlaisten peräkkäisten kuvioiden rivi tai jono.

Hedelmäpelien historia

Nykyisen kaltainen, usein erilaisia hedelmäkuvioita sisältävä hedelmäpeli vakiintui käsitteenä 1900-luvun aikana. Alun perin hedelmäpeli tunnettiin esimerkiksi Britanniassa vastaavalla englannin kielisellä nimellä ”Fruit Machine”. Tiettävästi ensimmäisen todellisen slotsin (slot machine) rakensi Charles Frey. Ensimmäisessä slotsissa ei nykyisen tavan mukaan ollut vielä hedelmäsymboleita ja se oli massiivinen viisikymmentä kiloa painava valurautamöhkäle. Tarkemman katsauksen hedelmäpelien historiaan voit lukea täältä.

Tämän vuoksi hedelmäpelit ovat suosittuja

Ei ole vaikea arvata, kuinka erilaisista hedelmäpeleistä sekä muista kolikoilla toimivista automaattipeleistä on ajan saatossa tullut niin suosittuja. Ne ovat vallan yksinkertaisia oppia, eikä taito ratkaise lopputulosta. Pelasipa peliä siis kuka tahansa, on voittaminen aina yhtä todennäköistä. Hedelmäpelit tarjoavat myös nopeaa jännitystä pyörivine kuvioineen ja nykyaikasine äänitehosteineen. Tavanomaisen arjen huolineen voi kätevästi unohtaa hetkeksi rentoutumalla tai etsimällä jännitystä hedelmäpelien parista.  hedelmäpelit on kiva harrastus, mutta kannattaa muistaa, että ei häviä niihiin liikaa rahaa tai jää koukkuun hedelmäpelien kiehtovaan maailmaan.

Yksinkertaisten, mutta silti niin jännittävien hedelmäpelien pelaaminen on takuulla hauskaa kerta toisensa jälkeen. Onkin suhteellisen helppoa todeta, että lähes kaikki tykkäävät pelata hedelmäpelejä ainakin silloin tällöin. Nykyisellään mekaanisia, käteisellä rahalla pelattavia hedelmäpeliautomaatteja löytyy lähestulkoon jokaisesta pienestäkin kaupasta, huoltoasemilta ja kioskeilta. Mikäli pelaaminen ja vaihtelu tavanomaisista kotimaisista hedelmäpeleistä houkuttaa, niin lisää vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi kasinoilta.

Nettikasinoilla kiinni isoihin potteihin

Kyllästyttääkö ainainen pienillä panoksilla pelaaminen ja pienten, muutamien kymppien tai enintään sadan euron suuruisten pottien tavoittelu? Silloin kannattaa suunnata lähikaupan sijaan omalle tietokoneelle tai tabletille ja surffata nettiin. Netistä löytyy lukuisia luotettavia ja täysin suomenkielisiä internetkasinoita, joilta löytyy kymmenittäin erilaisia, toinen toistaan hienompia hedelmäpelejä.

Netin hedelmäpeleissä on myös mahdollista tavoitella paljon tavanomaista suurempia jättipotteja. Päävoitot kasvavat usein kymmeniin tai satoihin tuhansiin euroihin, mutta huimimmat jack potit ovat jopa miljoonien eurojen suuruisia.

Ilmaispyöräytyksillä vaivattomasti alkuun

Tiesitkö, että useat netin pelipaikat tarjoavat asiakkailleen säännöllisesti mahdollisuuksia kokeilla tuoreimpia tai suosituimpia pelejään täysin ilmaiseksi? Tämä on nettikasinoiden tapa palkita säännöllisesti pelaavia asiakkaittaan. Lähes poikkeuksetta myös ilmaispyöräytyksillä tai ilmaisella pelirahalla on mahdollista tavoitella jopa kaikkein suurimpiakin jättipotteja. Mikäli siis olet jonkin nettikasinon asiakas, kannattaa sähköpostiin tulevat uutiskirjeet aina tarkastaa mukavien ja rahanarvoisten yllätysten varalta.

Nettikasinoilla hedelmäpelien pelaaminen on varsin turvallista, sillä se onnistuu paikasta riippumatta aina siellä, missä olet sinä, yhteensopiva laite sekä netti. Rahojen siirto pankkitilisi ja nettikasinon välillä onnistuu turvallisesti verkkopankkitunnuksilla tai tavanomaisella luottokorttimaksulla. Samoin ansaitsemasi voitot maksetaan aina suoraan omalle pankkitilillesi. Nettikasinoilta saamasi voitot ovat aina verovapaita, joten saat takuulla pitää myös suurimmat kohdallesi sattuvat voitot, kunhan olet pelannut Eurooppalaisella nettikasinolla. Hedelmäpelien maailmassa aukeaa täysin uudenlainen ulottuvuus, kun niitä lähtee kokeilemaan perinteisten manuaaliautomaattien lisäksi myös netissä.

 

 

 

Veikkaaminen

Veikkaaminen on mukava harrastus, jos pitää panokset itselleen sopivan korkuisina. Sopiva panos on sellainen, että sen menettäminen ei aiheuta veikkaajalle tai hänen lähipiirilleen mielipahaa.

Veikkaamista on monenlaista, ja lähes jokaisesta asiasta voi lyödä vetoa. Suomen tunnetuin vedonlyöntitoimisto on Veikkaus. Jos haluat niin voit myös käyttää ulkoimaisia vedonlyöntitoimistoja, kuten Unibetiä, Betwaytä, Bwinniä jne.. Lue lisää veikkaamisesta internetissä sivustolta www.nettiveikkaus.com .

Jääkiekko Yksi parhaista lajeista

Jääkiekko on parhaimmillaan yksi nopeimmista urheilulajeista mitä maa päällään kantaa. Suomessa jääkiekko on pelaajamäärillä ja katsojaluvuilla mitattuna ehdoton ykkönen.

Peleistä saa kuitenkin vielä kiinnostavampia, kun peliin pistää rahaa likoon. Vedonlyönti jääkiekosta on todella helppoa ja nykyisin Internetin ja online pelien aikakaudella

Tämä onnistuu vaikka kotisohvalta käsin. Mikään ei olekaan niin kiinnostavaa kuin kaveriporukalla vetojen pistäminen ottelusta ja sitten yhdessä ottelun seuraaminen ja juomalla ja ruoalla herkuttelu saman aikaisesti.

Tietysti pitää muistaa, että veikkaaminen kannattaa tehdä ulkomaisilla palveluilla, sillä kotimaisissa pelaaja on paljon huonommassa asemassa niin kertoimien kuin pelitarjonnankin osalta. Osittain tästä syystä varmasti Esa Tikkanenkin on antanut kasvonsa ja asiantuntemuksensa Unibetin kampanjoihin. Onkin hyvin odotettavaa, että jääkiekkoveikkaus, samoin kuin muukin urheiluveikkaus yleistyy internetin välityksellä.

Hyvää osviittaa nettiveikkauksen saavuttamasta suosiosta antaa esimerkiksi Suomen suosituimmaksi vedonlyöntitoimiston Veikkauksen rinalle on nousut useita ulkomaalaisia vedonlyöntiyhtiöitä.

Ruletti

Ruletti ja pelaaminen netissä

Viihde ja raha liikkuu netissä. Nettipelit ja pelisivustot ovat tulleet tutuiksi yhä useammille suomalaisille. Pelaa rulettia netissä , isot voitot ovat tavoitteena ja euro summat rahaa vaihtavat omistajaa. Ruletinpeluu on kokenut netissä uuden nosteen. Tämä suosittu peli tapahtuu nopeasti ja potti kertyy. Mutta miksi pelaaminen netissä yleistyy? Mikä on syy, että virtuaali ruletti ja netticasino koukuttaa niin monia? Ruletin osalta pelaamisen yleistyminen saattaa johtua siitä, että ruletti pelinä on klasikko ja sen pelaaminen on erittäin helppoa ja viehättävää.

Netissä pelin yleistyminen johtuu pelin aloittamisen helppoudesta. Peliympäristö voi olla mikä tahansa. Nettipelin pelaaja on usein kotona koneella tai ulkona mobiilillaite kädessä. Mobiili kasino on siis periaatteessa todellisuutta. Viihde ja raha liikkuu siellä missä pelaajatkin. Rulettipyörä on yhtä todellinen kasinolla kuin silloin kun pelataan kotona. Netissä rulettipeli on monella tapaa sama kuin suomalainen kasinoruletti tai muu rahapeli,mutta olkapään yli katselevia sivustaseuraajia ei yleensä ole.

Pelipöytä on sen ystävälle lumoava paikka. Rulettipöytä on maaginen netissä ja reaalimaailmassa. Kun rulettiratas pyörähtää, perhoset lentävät vatsassa. Ja kun iso voitto tulee kohdalle, on tunne melkoinen. Vaikka ruletti on keksitty jo kauan sitten 1600-luvulla, yhä edelleen se on suosittu peli.

Rahapeleissä tuotto vaihtelee luonnollisesti panoksen mukaan. Panostus taas vaihtelee suuresti pelaajien mukaan. Osalla on pieni panos ja he pelaavat monta kertaa, toiset haluavat isoja voittoja nopeasti, jolloin panos voi olla iso summa rahaa.

Kun nettipelit ovat kyseessä, maksu tapahtuu luottokortilla, muovirahalla netissä tai käytössä on joku muu sähköinen maksutapa. Ruletti ja pelaaminen netissä on viihdettä, mutta mahdollistaa sen, että voittopotti voi olla iso.

Nettikasinosta lainsäädäntö sanoo,että ruletti tai nettipeli on laillinen, jos sillä on Suomessa vaadittava rahapelilupa. Ulkomaalainen ruletti tai nettipeli ei ole mainostettavissa eikä luvallinen, jos sillä ei ole rahapelilupaa. Tästä on ennakkotapaus vuodelta 2012.

Verkkopelin kyseessä ollessa rahapotti tulee tilille eikä taskuun. Kun peli tapahtuu netissä, voitot tilitetään sähköisesti. Raha ei kahise eikä kilise varsinaisesti. Virtuaalinen pelimerkki on erilainen, mutta lämmittää mieltä silti samaan tapaan kuin pelisalin merkki.

Nettipeli on visuaalisesti elämys niin kuin kasinopeleissäkin. Peli alkaa, pyörä pyörähtää ruletissa ja pelaaja veikkaa mikä on kuulan pysähtymiskohta pyörivässä ruletissa.

Isot potit ja voiton todennäköisyys mietityttävät pelaajaa

Miten onnistuu voiton maksimointi kasinossa? Onko rahapeli suurelta osin tuuria vai onko se taitopeli? Kuinka iso panos kannattaa asettaa? Montako pelimerkkiä kannattaa käyttää? Paljonko nettoaa pelin järjestäjä? Mikä logiikka määrää, miten voitto jakaantuu? Pelaaja alkaa miettiä muun muassa näitä asioita, kun hän valitsee tämän nettipelin. Ja pelaamisen (pelaa rulettia netissä suoraan tuosta linkistä) oppii, kun ruletti ja muut nettipelit tulevat tutuksi.

Pelitaktiikka vaihtelee suuresti pelaajan mukaan. On myös huomattava, että on olemassa erikseen amerikkalainen ja eurooppalainen ruletti. Amerikkalaisissa ruleteissa on kaksi nollaa. Se lisää pelin järjestäjän voittoa. Euro mallin ruletissa pelaaja voittaa todennäköisemmin kuin Amerikan mallissa.

Takaisinmaksu tapahtuu sen mukaan, mikä on ollut pelaajan panostus rulettipöydällä. Kun on panostanut yhden numeron, on voittosuhde 35:1, mutta kun panoksena on ollut kaksi numeroa, tapahtuu maksu suhteessa 17:1. Käytännössä kahdella numerolla pelaaminen ruletissa on sitä, että pelimerkki sijoitetaan kahden numeron rajalle. Kolme numeroa valitaan taas siten, että
pelimerkki on kolmen numeron rivin reunalla.

Ennen pelaamaan menoa on syytä tarkastaa, pelataanko kansainvälisillä säännöillä vai mitkä ovat kasinopelin säännöt. Nettipelaaminen on yleensäkin laji, jossa esillä olevat säännöt pitää opetella tapauskohtaisesti. Kehittynyt taktikointi on mahdollista vasta sitten, kun säännöt ovat tiedossa. Voittokerroin on siis pelaajan huomioitava.

Pelisysteemi, pelitaktiikka, pelistrategia? Onko näillä asioilla väliä. Onko pankinhoitajalla jokin mahdollisuus vaikuttaa ruletin pyörimiseen? Pelaajalla on mielessä monia asioita, kun pelipöytä on edessä ja pelimerkkien käyttö on mielessä. Kannattaako pitää välillä taukoa vai onko tappion jälkeen hyvä jatkaa heti. Netticasino on kuitenkin auki ja pelattavissa tauotta.

Voiton todennäköisyys on teorioille altis asia, johon jokaisen pelaajan kannattaa perehtyä. Silti sattumalla on sijaa nettipeleissä, ruletinkin kohdalla. Monelle se on viihdettä ennen kaikkea. Toiset laskevat asioita otsa rypyssä.

Tietoa saa ja keskustelua ruletin taktiikoista voi käydä netti pelien tiimoilta verkkosivuistoilla. Verkkopelit ja verkkokeskustelut yhdistävät lukuisia pelaajia niin Suomessa kuin ulkomailla. Rulettia ja nettipelejä käsitteleviä ohjeita ja artikkeleja on kirjallisuudessa ja aikakauslehtipalstoilla.

Pelaajien keskusteluissa on käynyt ilmi, että joillakin nettikasinoilla on ilmainen ruletti netissä, jolla voi testata omat ja muiden pelaajien systeemit. Tällainen ilmainen ruletti voi olla ohjelmoitu siten, että se harhauttaa systeemiä kokeilevaa.

Oikea casino peli tarjoaa toisenlaiset pelit kuin ilmaiset kasinopelit.

Pokeri

Pokeri pelinä on laaja käsite vuosisatoja vanhasta korttipelistä, josta pelataan nykyään useita erilaisia versioita. Tässä esitellyt pokerilajit ovat ne yleisimmät, mutta muitakin löytyy.

Pokerin historia

Pokerin historia on hieman hämärän peitossa, sillä se on muodostunut useiden eri alueiden vastaavankaltaisista peleistä. Kaikkia näitä pelejä yhdisti se, että pelaajat pelin lopuksi vertasivat omia piilossa olevia korttejaan ja katsoivat kenellä on paras käsi. Vanhimmat kiinalaiset esi-isät pokerille ovat mainittu ensimmäistä kertaa noin vuonna 1000 ennen ajanlaskun alkua. Nykyisen tyylisen pokerin juuria voidaan kuitenkin helposti vetää monta sataa vuotta taaksepäin, sillä jo villin lännen aikaan 1800-luvulla pokeri oli hyvin suosittu ajanviete.

Texas Hold’em on nykyään yleisin pokeripeli

Tämän hetken yleisin pokeripeli on texas hold’em. 1920-luvulta lähtenyt variantti on erittäin suosittu turnauskäytössä, sillä se vaatiin pelaajilta vähän fyysisiä toimia pöydässä ja peli on hyvin teknispainotteinen. Tämä variantti perustuukin hyvään panostukseen ja pelaajien lukemiseen.

Texas hold’emissä pelaajille jaetaan kaksi korttia kuvapuoli alas, jotka ovat heidän taskukortit. Tämän jälkeen pöytään laitetaan usessa vaiheessa yhteensä viisi korttia yhteiskorteiksi, joita pelaajat pelin lopussa käyttävät omien korttien kanssa muodostaan parhaan mahdollisen käden.

Suomalaisten suosima Omaha Hold’em on muuten samanlainen laji, mutta siinä taskukortteja jaetaan neljä ja niistä on pakko käyttää kaksi.

Nostopokeri on perinteisin pokeripeli

Nostopokerin tuntevat varmaan kaikki, sillä se on se perinteinen pokeri vaihdolla. Pelaajille jaetaan viisi korttia ja jokainen pelaaja saa vuorollaan vaihtaa niin monta korttia kädestä uusiin satunnaisiin kortteihin kuin he haluavat. Tätä lajia ei enää pelata rahakentillä paljoa, mutta aina välillä netissä ilmenee nostopöytiäkin.

Avopokeri

Avopokeri on myös lähellä suomalaisia pelaajia, sillä meidän oma varianttimme sökö on yksi muoto viiden kortin avopokerista. Tässä lajissa pelaajille jaetaan ensin yksi kortti kuvapuoli alas ja sitten toinen kuvapuoli ylös. Panostus tapahtuu jokaisen kortin välissä ja pelaajille jaetaan lopulta kaikkiaan viisi korttia, joista neljä on näkyviä. Pelin lopussa viimeiset kortit paljastetaan ja käsien paremmuus verrataan.

Nettipokeri

Vuosituhannen vaihteessa Suosittu nettipokeri saapui markkinoille ja muutti peliä merkittävästi. Nyt kuka tahansa aloittelija pystyy harjoittelemaan helposti pokeria oikeassa seurassa ja pääsemään mukaan kansainvälisiin turnauksiin kotoa käsin. Nettipokerin kautta on nähty myös nousuja mestariksi, kuten Chris Moneymaker joka sai nettipokeriturnauksesta lipun World Series of Pokerin pääturnaukseen ja voitti sen. Tätä turnausta pidetään pokerin maailmanmestaruuskisana ja siihen osallistuu vuosittain yli 6000 pelaajaa.

Pokerisivustot

Suomessa on monia pokerisivustoja. Niiden laatuu ja informaation määrä  vaihtelee suuresti. Yksi vanhimmistä sivuistoista on www.pokeri.info. Muita pokerisivuja ovat mm. Pokeritieto, Pokerisivut.com, Pokerista.net ja Pokerimestari.com. Kannattaa tutustua sivustojen sisältöön. Aika nopeasti näet onko kyseessä hyvä pokerisivusto. Perinteisistä ohjeita ja neuvoja sekä mahdollisesti foorumin sisältävistä pokerisivustosta kannattaa eroittaa ne netticasinot, joissa pelaaminen on mahdollista. Näitä varsinaisia pelisivustoja on niin paljon, ettei niitä kannata lähteä listaamaan. Edellä mainituilta suomalaisilta pokerisivustoilta saat hyvän käsityksen, mikä pelisivusto sopii sinulle parhaiten. Esimerkiksi pokeri.info tarjoaa monta erilaista etuohjelmaa ja avausbonusta ns. netticasinoihin. Ennen pelitilin avaamista kannattaa huolella tutustua internetin tarjoamiin peli mahdollisuuksiin.

 

Harrastuksena kasinopelit

Totta se on, myös kasinopelit voivat olla harrastus, ja varsin mukava sellainen. Tosin otsakkeena kasinopelit käsittää varsin laajan kokonaisuuden, johon liittyy paljon erilaisia kasinopelejä ja myös erilaisia tapoja pelata juurikin näitä pelejä. Käy kurkistamassa sivulla www.kasinopelit.net, ja lue lisää kasinopeleistä.

Jokaiselle on varmasti tuttuja kasinoiden vakiopelit kuten ruletti, blackjack, videopokeri tai vaikkapa hedelmäpelit. Hieman samaan tapaan kuin henkilö joka ilmoittaa harrastuksekseen yleisurheilun, voi harrastaa useita eri lajeja pikajuoksusta keihäänheittoon, tai hän voi keskittyä vaikkapa ainoastaan kolmiloikkaan tai estejuoksuun. Usein se itselle paras laji löytyy kokeilemalla, vaikka ei todellakaan ole kiellettyä kokeilla muitakin lajeja, vaikka tietää että ne eivät kenties sovi itselleen kaikkein parhaiten. Ja hei, onhan olemassa naisten puolella seitsenottelijoita ja miesten puolella kymmenottelijoita. Nämä yleisurheilukenttien kuningattaret ja kuninkaat voitaisiin rinnastaa nettikasinoiden aktiivipelaajiin, jotka hallitsevat lähes kaikki pelit ja pelaavat pelejä ahkerasti. Kasinopelien lisäksi löytyy paljon muitakin mukavia rahapelejä, joita voi harrastaa. Tälläinen on esim Keno. Lue lisää Kenosta sivulta www.nettikeno.com.

Vastoin yleistä luuloa, kasinopelien pelaaminen ei välttämättä ole paljonkaan rahaa vaativa harrastus. Melkein joka kodista löytyy tällä hetkellä kaikki mitä tarvitaan kyseisien pelien pelaamiseen. Tietokone, läppäri tai tablet-kone ja internet-yhteys riittävät yleensä erittäin pitkälle kyseisen harrastuksen aloittamiseen. Toki vaaditaan hieman muitakin taitoja, mutta nettikasinoiden ohjelmiston asennus on lastenleikkiä, vaikka kasinoille onkin 18 vuoden ikäraja.

Pelejä voi pelata leikkirahalla, jolloin harrastukseen ei todellakaan mene varsinaisesti rahaa ollenkaan. Leikkirahalla voi toki pelata vaikka kuinka ja kauan, mutta pikkuhiljaa voi alkaa ajatus oikeista rahavoitoista hiipimään takaraivoon. Leikkirahalla pelaaminen on oiva tapa opetella ruletin salaisuudet tai vaikkapa treenata paras mahdollinen taktiikka blackjack pöytiin, mutta seuraava luonnollinen askel on oikeat rahapelit. Ja kun päätät liittyä rahapelien maailmaan, tutkaile vaihtoehtoja huolella. Asiansa osaavat nettikasino-oppaat tarjoavat tietoa mm. rekisteröitymis- ja talletusbonuksista, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Ja voipa tarjousten joukosta löytyä myös ns. ”no-deposit bonus” tarjouksiakin, joissa pääset pelaamaan pienehköllä summalla, mutta mikä tärkeintä, sillä oikealla rahalla ja ilman että riskeeraat omia rahojasi.

Oikean rahan rahapelit ovat tietenkin niitä oikeita pelejä, mutta edelleenkään sinulla ei tarvitse olla isoa lompakkoa päästäksesi käsiksi oikeisiin voittoihin. Olet varmasti lukenut tarinoita voittajista, jotka ovat tallettaneet nettikasinolle 20 euroa ja sen jälkeen käsissä onkin uskomattoman tuurin avulla ollut pian miljoona voitto. Progressiivisten jättipottien voittaminen on erittäin harvinaista, mutta se mikä niissä eniten kiehtoo, on juuri se, että ne ovat kuitenkin jokaiselle pelaajalle mahdollisia. Voit todellakin voittaa kymmenien tai jopa satojen tuhansien potin pelaamalla juuri oikeaan aikaan juuri oikeaa peliautomaattia. Ja puheet siitä että tuskin kukaan suomalainen voittaa ikinä mitään, voidaan unohtaa. Muutama vuosi sitten eräs turkulainen mies voitti nimenomaan nettikasinolta progressiivisen jättipotin, joka oli arvoltaan useamman miljoonan euroa.

Totta on myös se, että kaikki eivät todellakaan pelaa nettikasinolla voittaakseen miljoonia euroja. Nettikasinolla pelaaminen on ennen kaikkea upeaa viihdettä ja sellaisena se tulisi myös ottaa. Unelmia ja haaveitahan pitää ja tulee olla, ja ison voittopotin voittaminen on kieltämättä yksi houkutin nettikasinomaailmaan. Ainahan siitä on apua, mitä paremmin pelin säännöt ja eri pelitaktiikat osaat. Ja aina kannattaa muistaa että harjoittelu saa aikaan mestareita ja mestaritkin harjoittelevat.

Kasinopelejä voit toki pelata ns. kivijalkakasinoissa, joita Suomessa on valitettavan vähän. Casino Helsinki on ainoa kansainväliset mitat täyttävä pelikasino, toki maassamme on Raha-automaattiyhdistyksen organisoimia pelihalleja, joissa pääset tutustumaan kyseisiin peleihin ihan livenä. Myös useat ravintolat tarjoavat pelikokemuksia muutamien pelipöytien ja peliautomaattien muodossa, mutta kokonaisvaltaisimman pelikokemuksen saavutat helpoiten liittymällä luotettavan ja turvallisen nettikasinon asiakkaaksi ja kokeilemalla joitain pelejä valikoimasta, joka käsittää usein useampia satoja pelejä.

Tutustu peleihin, opettele säännöt ja nauti erilaisista peleistä. Jos sinulla on tarpeeksi taitoa, tuuria ja onnetarkin hymyilee, voit päästä voittorahoilla vaikkapa matkustamaan kasinopelien mekkaan Las Vegasiin tai vaikkapa Macaoon, johon on lyhyessä ajassa noussut Las Vegasiakin isompi kasinokeskittymä. Pääasia että nautit harrastuksestasi, kasinopelien pelaamisesta.

Vapaaehtoinen palokunta

Vapaaehtoinen palokunta perustuu vapaaehtoiseen henkilöstöön, eli VPK-harrastajiin. Suomessa on 571 vapaaehtoista palokuntaa ja niitä on pääosin haja-asutusalueilla, vaikka joitain on myös isoimmissa kaupungeissa. Vapaaehtoisten palokuntien vastuualuetta on 95 prosenttia Suomen pinta-alasta ja sillä alueella asuu noin 45 % suomalaisista.

Vapaaehtoinen palokunta voi suorittaa samoja hälytystehtäviä kuin ammattipalokunta ja toimia yhteistyössä ammattipalokunnan kanssa. Lisäksi VPK voi hoitaa haja-asutusalueen ensivastetoimintaa ja palomiesyhdistys voi tehdä erilaisia talkootöitä. Palokuntien tavallisimpiin hälytystehtäviin kuuluvat esimerkiksi rakennuspalot, maastopalot, ihmisen/eläimen pelastamiset ja liikenne-/ympäristöonnettomuudet.

Minun tieni VPK-harrastajaksi

Minä päädyin vapaaehtoiseen palokuntaan hieman sattuman kautta, kun vastasin jäsenhakuilmoitukseen lukioni ilmoitustaululla. Kävin tuolloin tutustumassa paloasemalla ilmoituksessa kerrottuun aikaan: siellä esiteltiin paloautojen kalustoa sekä kerrottiin että mitä milläkin työkalulla tehdään. Mielenkiintoni heräsi ja aloin käymään paloharjoituksissa, eli aloitin perehtymisjakson.

Tulokas perehdytetään palokunnan toimintaan (yleensä 6 – 24 kk). Perehdyttäminen tarkoittaa sitä, että tulokas osallistuu paloharjoituksiin aktiivisesti ja osoittaa riittävää perustuntemusta pelastustoiminnasta. Perehdyttämisen jälkeen voi suorittaa sammutustyökurssin, jonka jälkeen tulee oikeus osallistua hälytystehtäviin ja suorittaa erilaisia erikoistumiskursseja.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä olen ollut vapaaehtoisessa palokunnassa neljä vuotta, joista kaksi vuotta hälytysosastossa. Olen kiinnostunut ihmisten turvallisuudesta ja monenlaiset tekniset laitteet kuuluvat myös kiinostusalueeseeni, joten tämä harrastus vastaa minun tarpeitani. Vapaaehtoispalokunta vaatii harrastuksena omien taitojen ylläpitoa ja kehittämistä, eli säännöllistä paloharjoituksissa käyntiä. Ryhmähenkisyys on hyödyllistä, koska toiminta on yleensä parityöskentelyä.

Harrastuksen voi katsoa antavan paljon käytännönläheistä kokemusta ja eväitä itsensä kehittämiseen. Olen oppinut VPK:ssa paljon hyödyllisiä taitoja, sekä saanut mukavia tuttavuuksia. Palokunnassa oppii mm. ensiapua, toimintaa onnettomuustilanteessa, tulipalon sammutusta sekä onnettomuusriskien arviointia. Palokunta tarjoaa myös kuntosalin, jossa voi kehittää omaa kuntoaan harrastuksen ohella. Ja mikä tärkeintä: olen päässyt auttamaan ihmisiä mitä erilaisimmissa tilanteissa.

Miten vapaaehtoisuus toimii pelastustoimessa?

Hälytyksen vastaanotettuaan vapaaehtoiset miehittävät paloaseman ja paloautot lähtevät kohteeseen. Sammutussopimuksen tehneet VPK:t (sopimuspalokunnat) saavat pienen rahallisen korvauksen hälytystehtävästä, mutta niissäkin vapaaehtoisuus on perimmäinen kantava voima. Hälytykseen osallistuminen on siis vapaaehtoista, eli aina ei ole pakko lähteä, jos ei millään siinä tilanteessa kerkeä. Jotkin palokuntalaiset ovat saaneet päätoimiselta työnantajaltaan luvan osallistua VPK:n hälytystehtäviin työajallaan.

Paloharjoituksilla varmistetaan vapaaehtoisen henkilöstön ammattitaitoisuus. Harjoituksia järjestetään säännöllisesti ja niissä kerrataan vanhoja asioita sekä opetellaan uusia taitoja. Harjoitukset ovat yleensä käytännönläheisiä ja koostuvat eri aiheista; esimerkiksi ensiapu, savusukellus, kattotyöskentely, ajoharjoittelu, liikenneonnettomuudessa pelastaminen, tikasharjoittelu tai vesiselvitykset.

Vapaapalokuntalaisen motiiveja harrastukseen voivat olla esimerkiksi:

  • Toiminnan ja jännityksen halu
  • Kiinnostus turvallisuusasioista ja halu auttaa ihmisiä
  • Kiinnostus erilaisista koneista ja tekniikasta

Miten aloittaa harrastus?

Helpoin tapa liittyä on mennä käymässä paikallisella vapaaehtoisella paloasemalla, koska sieltä saa tarvittavat ohjeet harrastuksen aloittamiseen. Sitoutumisia ei tarvitse tehdä, eli jos perehtymisjakson aikana harrastus ei tunnu sopivalta, niin voi kertoa ettei halua jatkaa. Mitään aikaisempaa kokemusta ei vaadita, vaan palokunta antaa kaiken peruskoulutuksen. Vapaaehtoinen palokuntatoiminta sopii harrastukseksi niin miehille kuin naisille.

Video toiminnasta

Aiheesta muualla