EuroBillTracker: haastattelussa Petri

Huhtikuun alkupuolella lähetin haastattelukyselyitä muutamille MuroBBS:n käyttäjille, mutta ainoastaan nimimerkkillä petri6 kirjoittava henkilö vastasi. Kiireiden takia haastattelun saaminen ja artikkelin kirjoittaminen on hiukan venähtänyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En tunne Petriä, joten en osaa kertoa hänen elämästään mitään.

Petri kertoo harrastuksestaan

Aloitin setelien seuraamisen jo vuoden 2002 alussa, kun löysin linkin eräältä foorumilta. Olen aina tykännyt keräillä kaikenlaista, joten tämä oli luonnollinen jatke sille.

Olen aina käyttänyt lähes poikkeuksetta käteistä, nykyään tosin ehkä pääosin EBT:n takia, mutta samalla se myös helpottaa paljon rahankulutuksen seuraamista. Harrastaminen näkyy siinä, että pyrkii varaamaan aina tarpeeksi merkattuja seteleitä matkaan ja pistämään vaihtorahat toiselle puolelle kukkaroa.

Seuraan tarkasti seteleitä, ja pyrin merkkaamaan jokaisen saamani setelin sivustolle. Jos jokin seteli jää joskus merkitsemättä, rupeaa se jopa hieman harmittamaan.

Seteleitä minulla on tällä hetkellä 5155 ja osumia 160. Uudet osumat lämmittävät aina mieltä, tosin osumien suuri määrä on tehnyt sen, että kaikista ”arkisista” (esim. oman paikkakunnan sisäisistä ilman hauskoja kommentteja) osumista ei osaa enää nauttia samalla tavalla kuin alussa. Pisin osuma on 1527km, Brysselistä Uuteenkaupunkiin (tosin tämän setelin olen luultavasti itse tuonut Suomeen). Myös Itävaltaan minulta löytyy yksi osuma (siellä en ole koskaan käynyt).

Hyvinä puolina tietysti osumista saatava mielihyvä. Tämän lisäksi rahankäyttöä on helpompi seurata ja toimiipa EBT myös pienenä päiväkirjana paikoista, joissa on tullut käytyä.

Huonoja puolia en oikeastaan keksi, jollei lasketa sitä pientä mielipahaa, kun seteli joskus jää kirjaamatta.

Setelien kirjaaminen, seuraaminen ja kaikki sivun toiminnot ovat täysin ilmaisia.

Kannustaisin kaikkia lukijoita tutustumaan tähän harrastukseen, tätä kun voi harrastaa niin monella eri tavalla. Jotkut kirjaavat vain muutaman kukkarossaan olevan setelin, toiset taas kaikki mahdolliset, jotkut kiertävät paikkoja ja metsästävät täpliä setelikartalle jne. Kaikki ovat tervetulleita ja yhtä arvokkaita. Sinunkin lompakossasi voi olla tälläkin hetkellä seteli toiselta puolelta maailmaa.

BookCrossing: haastattelussa Sonkku

Ensimmäinen haastateltavamme on irkistä tuttu Sonkku, joka on harrastanut kirjakrossausta (bookcrossing) vuodesta 2007 lähtien. Aluksi hän rekisteröi vain kaksi kirjaa, mutta tammikuussa vuonna 2009 hän innostui harrastuksesta enemmän. Vuonna 2010 hän alkoi paasaamaan asiasta GMH:n foorumilla ja irc-kanavalla #gmh (IRCnet). Mitään suuria tunteita hän ei ole kohdannut, mutta nappaukset (joku löytää hänen kirjansa) yllättää aina iloisesti.

Lähetin Sonkulle eilen muutamia kysymyksiä Facebookin kautta, ja tänään sain vastaukset. Nopeaa toimintaa kuten Sonkulla aina. 🙂

Kauanko olet aktiivisesti harrastanut lukemista?

Opin lukemaan ekaluokkalaisena ja siitä asti olen lukemista harrastanut. Jo pienempänä kirjoista pidin ja vanhempani saivat lukea minulle paljon.

Mitkä ovat lempikirjasi? Kategoriasi?

 

Olen aika kaikkiruokainen kirjojen suhteen ja luen lähes mitä vaan. Nuorten kirjoja olen lukenut viime aikoina paljon. Fantasia-kirjat ovat uusin löytöni ja niitä myös luen paljon. Ikisuosikkejani kuitenkin ovat Torey Haydenin kirjat sekä Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarja, joita voin lukea usean kerran.

Koska aloitit bookcrossingin ja miksi? Miten löysit harrastuksen?

Olen rekisteröitynyt helmikuussa 2007, mutta silloin en kirjannut sivustolle kuin kaksi kirjaa enkä innostunut silloin harrastamaan. Tammikuussa 2009 olen aloittanut aktiivisesti harrastamaan. Luen paljon ja siitä syystä innostuin tästä harrastuksesta ja myöskin näin pääsin eroon kirjoista jotka olivat hyllyssäni tyhjän panttina, kun en niitä ole lukenut kuin kerran. Harrastuksen löysin aikanaan postcrossing harrastukseni kautta. Uuden heräämisen koin erään kirjafoorumin kautta.

Montako kirjaa olet lähettänyt ja vastaanottanut krossauksen kautta?

Olen vapauttanaut kaiken kaikkiaan 85 kirjaa, joista kuusi kontrolloidusti ja 79 villisti. Vapautettuja kirjoja on löydetty 22, joka sisältää nämä kontorolloidusti vapautetut eli villisti vapautetuista on löytynyt vain 16. Postin kautta lähetettyjä on vain nämä kuusi kontrolloidusti vapautettua kirjaa. Itse olen löytänyt 30 kirjaa, joista noin kymmenen on sellaisia jotka olen postin kautta saanut kontrolloituina vapautuksina. Muuta olen löytänyt jostain muualta.

Mitä tarkoittaa villi ja kontrolloitu vapautus?

Villi vapautus on sellainen joka jätetään vaan jonnekin paikkaan, ko. paikka mainitaan vapautusilmoituksessa. Kontrolloitu vapautus on taas sellainen josta on sovittu kahden krossaajan välillä.

Millaiset ”tunnukset” pistät kirjoihin, jotka kulkevat kauttasi?

Kirjoihin, jotka itse rekisteröin, laitan kanteen lapun, jossa kerrotaan, että kirja etsii lukijaa ja kehotetaan ottamaan kirja mukaan luettavaksi sekä kerrotaan että sisäkannesta löytyy lisätietoja sekä www.bookcrossing.com osoite löytyy lapusta. Sisäkanteen laitan lapun jossa kerrotaan enemmän bookcrossingista. Tässä lapussa on myös BCID, jonka avulla kirja tunnistetaan sivustolla sekä oma nimimerkkini.

Paljonko harrastukseen on mennyt rahaa?

Muutama satanen on uponnut tähän harrastukseen. Kirjat olen hankkinut alennusmyynneistä, huuto.netistä sekä kirjastojen poistomyynneistä, joissa kirjalle ei tule paljon hintaa. Myös muutamissa kirjastoissa on kirjanvaihtohyllyjä joista kirjoja saa ottaa mukaansa ilmaiseksi. Näitäkin olen hyväkseni käyttänyt.

Kuinka monta kirjaa omistat?

Omassa henkilökohtaisessa kirjahyllyssäni on noin 200 kirjaa, sen lisäksi on vielä bookcrossing-kirjat joita on suunnilleen saman verran.

Loppusanat

Kiitos Sonkku vastauksistasi. Sonkun löytää kanavalta #gmh @ IRCnet. Jos haluat aloittaa oman krossauksesi niin voit liittyä joukkoon painamalla tästä. Tuo linkki antaa Sonkulle vain mahdollisuuden nähdä moniko on tuon linkin kautta rekisteröitynyt ja moniko on käynyt tutustumassa sivuihin. Mitään todellista hyötyä tuosta linkistä ei saa, joten suosittelen käyttämään sitä jos haluatte rekisteröityä palveluun. Pieni kiitos Sonkun vaivoista.

Itse omistan 18 suomalaista ja neljä enkkulaista kirjaa. Emännällä taas on kirjoja niin paljon, että en jaksa edes alkaa laskemaan, mutta suurin osa niistä on lemmikkioppaita, Egyptijuttuja tai pelikirjoja. Romaaneita hänellä on vain muutamia. Suurin osa minun kirjoistani olisi valmiita vapautettavaksi, mutta en jaksaisi kirjoittaa kaikkiin jotain sepustusta ja päällystää. Laiska olen aina joskus. Ei tosin ole tulostintakaan eli pitäisi itse kirjoitella kaikki.

Sulkapallo

Sulkapallo on mailapeli, jota pelaa vastakkain kaksi pelaajaa (kaksinpeli) tai kaksi paria (nelinpeli). Nelinpeliä, jossa parin muodostaa mies ja nainen, kutsutaan sekanelinpeliksi. Sulkapallossa tarkoitus on pelata palloa verkon yli vastapuolen rajojen sisälle, siten että vastustaja ei saa palautetuksi palloa takaisin.

Välineistöä: Sulkapallo

Harrastelijakäytössä harvemmin näkee aidoista sulista tehtyjä palloja, ja kestävyydenkin takia on suositeltavaa tyytyä normaaliin muoviversioon jos pelaaminen on enemmän kaveriporukan tapaamista ja mukavaa yhdessäoloa kuin kilpailemista tai turnaukseen harjoittelua.

Suomen Wikipedian mukaan muovipallo on hinnaltaan hiukan aitosulkaista kalliimpi, mutta muoviversio on paljon kestävämpi. Muovipallo ei yllä aidon sulkapallon tasolle pelitaktiikan kannalta oleellisen hidastuvuuden osalta.

Pallon lentoon vaikuttavat lämpötila ja ilmanpaine, joten sulkapalloja joudutaan valmistamaan nopeudeltaan erilaisia. Nopeusluokituksia on useita, mutta Suomessa käytetään nopeusluokitusta 77 tai 78.

Aidoista sulista tehdyssä pallossa on ohuella nahalla päällystettyyn, korkista valmistettuun nuppiin liitetty 16 hanhen- tai ankansulkaa. Pallon paino on 4,74-5,50 grammaa. Virallisissa kilpailuissa käytetään yksinomaan aitosulkaisia palloja. Säännöt tuntevat myös kokonaan tai osittain keinoaineista valmistetut pallot. Parhaissa niistä on nuppi kuten aitosulkaisissa palloissa, mutta siihen on istutettu yhtä kappaletta oleva, sulkia jäljittelevä hame.

Sulkaiset pallot maksavat halleissa ja urheiluliikkeissä (joista niitä harvoin löytyy) tyypillisesti alle ja yli 20€/tuubi (=12 palloa). Halleilla niitä joskus myydään yksittäinkin.

Välineistöä: Maila

Verkkomaila, joka on valmistettu hiilikuidusta ja painaa noin 85-95 grammaa. Jotkut mailat voivat olla titaania tai alumiininen kehys ja hiilikuituinen varsi. Uusimmissa mailoissa on nanoteknologiaa mikä mahdollistaa paremmat ominaisuudet.

Satunnaiselle harrastajalle ei ole paljoa väliä mimmoisella mailalla pelaa, koska heidän tekniikkansa ja pelityylinsä eivät välttämättä ole niin hyviä, että paremmasta mailasta olisi todellista apua. Harrastajille sopivia mailoja saa noin 20-100 euron hintaan. Joskus valmistajien logo mailassa lisää hintaa ja hintahaarukka nousee 200 euron tienoille.

Mailan alaosassa on päällysnauha eli ns. grippi. Tämä on kulutustavaraa eikä uudessa mailassa ole välttämättä kovin hyvää päällystettä. Vanhan kuluneen gripin päälle voi kääriä uuden päällysteen. Grippi on nopeasti kuluva ja se pitää uusia muutaman kymmenen pelitunnin välein. Gripin pitokyky on pelituntuman kannalta hyvin tärkeä, joten turha säästellä kun päällyste maksa vain muutaman euron.

Silmälasit vaikeuttavat pelaamista

Sulkapallossa pelaajat liikkuvat nopeasti ja joutuvat hyppimään sekä loikkimaan paljon. Silmälasit ei valitettavasti pysy pelajaan päässä kovinkaan hyvin. Sulkapallossa kannattaakin käyttää piilolinssejä. Piilolinssit kannattaa hankkia verkosta, klikkaa seuraavia linkkejä, niin pääset hyville piilolinssi-sivuille piilolinssit netistä ja halvat kertakäyttölinssit .

Kenttä

Sulkapallokentän pituus on 13.40 metriä, leveys kaksinpelissä 5.18 metriä ja nelinpelissä 6.10 metriä. Kentän merkityille rajoille putoava pallo on kentän rajojen sisäpuolella. Kenttäpuoliskon takaosa on lisäksi jaettu kahteen syöttöruutuun. Kenttäpuoliskot erottava verkko on laidoilta 155 cm korkea ja keskeltä 152.4 cm. Verkkopylväiden tulee olla nelinpelisivurajojen kohdalla. Alusta on parhaimmillaan joko erityisesti lajia varten valmistettu muovimatto tai hyvä joustoparketti.

Harrastelijat voivat pelata myös ulkona, mutta tuuli vaikuttaa paljon pelin luonteeseen, koska sulkapallo lähtee helposti tuulen mukaan.

Pisteiden lasku

Säännöistä ja pisteiden laskusta päättää kansainvälinen sulkapalloliitto IBF, mutta harrastuspeleissä voi pelata myös omilla säännöillä. Virallisen säännön mukaan jokaisesta syötöstä tulee piste ja erä pelataan 21 pisteeseen. IBF päätti virallisesta säännöstä 06.05.2006 ja Suomeen se tuli virallisesti 09.06.2006.

  • Otteluvoittoon tarvitaan kahden erän voitto.
  • Ensimmäisenä 21 pistettä saanut voittaa erän.
  • Pallon voittanut lisää yhden pisteen tulokseensa.
  • Mikäli tilanteeksi tulee 20-20, voittaa erän se, joka jatkossa ensiksi saa kahden pisteen eron.
  • Mikäli tilanteeksi tulee 29-29, voittaa erän se, joka voittaa 30. pisteen.
  • Erän voittanut aloittaa seuraavan erän syötöt.
  • Kun toinen saavuttaa 11 pistettä pidetään 60 sek. tauko.
  • Ensimmäisen ja toisen erän välillä pidetään puolentoista minuutin tauko, ja mahdollisella toisella erätauolla pidetään viiden minuutin tauko.
  • Nelinpelissä on vain yksi syöttövuoro/puoli.
  • Nelinpelissä takasyöttöraja ja sitä koskevat säännöt pidetään ennallaan.
  • Syöttöruudun määrää kaksinpelin tapaan se onko parilla parillinen vai pariton määrä pisteitä.
  • Pelaajat vaihtavat syöttöruutua vain jos saavat omasta syötöstä pisteen. Kaikissa muissa tapauksissa pelaajat pysyvät paikoillaan niissä syöttöruuduissaan, joissa he olivat edellistä syöttöä annettaessa.

Syöttäminen

Syötön suorittaa se, joka on voittanut edellisen pallon eli syöttövuoro vaihtuu aina vastustajalle jos pallo jää sinun puolellesi rajojen sisäpuolelle.

Syöttö voidaan lyödä joko pitkänä ja korkeana syöttöruudun takalaitaan tai matalana ja lyhyenä syöttöruudun etulaitaan. Nelinpelissä yleensä käytetään lyhyttä ja kaksinpelissä pitempää.

Syöttö suoritetaan oikeanpuolisesta syöttöruudusta jos syöttäjällä on parillinen määrä pisteitä tai nolla pistettä. Parittoman pistemäärän sattuessa kohdalle syöttäjä syöttää vasemmalta puolelta. Nelinpelissä syöttäjän tulee syöttää aina ristiin eli oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle.

Syöttäjän mailan on osuttava palloon kun pallo on syöttäjän vyötärön alapuolella.

Pelitaktiikkaa

Paras strategia pelissä on iskeä sulkapalloa niin, että se ylittää verkon eli sen saaminen vastustajan alueelle. Mitä tahansa teetkin niin älä anna sulkapallon pudota omalle puolellesi rajojen sisäpuolelle. Tämä on estettävä kaikin mahdollisin keinoin (mailalla). Jos et ole selvillä kaikista lyöntinimikkeistä ja taktiikoista niin isket vain palloa siinä kulmassa, että se menee verkon toiselle puolelle. Vastustajalle ikävimmät pallot ovat ihan rajan tai verkon viereen putoavat pallot sekä aivan takarajalle isketyt.

Sulkapallon lentorata vaikuttaa pelin luonteeseen eniten. Lentorata pitää laskea nopeasti ja miettiä siihen toimiva vastakeino ennen kuin sulkapallo on kohdalla. Sulkapallo voi lähteä liikkeelle hyvin nopeasti tai erittäin hitaasti, joten pelaaminen muuttuu koko ajan iskujen voimakkuuden ja kulman mukaan.

Kaksinpeli osaaville on rankkaa, koska paras taktiikka pelaamiseen on vastustajan liikuttaminen sekä oma liikkuminen. Liikkuttamisen tarkoitus on saada vastustaja tekemään kohtalokkaan virheen. Tyypillinen virhe on huono palautus, johon on helppo vastata esimerkiksi iskulyönnillä, tai joka menee pelialueen rajojen ulkopuolelle. Koska vastustajaa pyritään liikuttamaan, käytetään kaksinpelissä paljon iskulyöntejä ja drop-lyöntejä.

Nelinpelissä liikkuminen on vähäisempää, koska pelaajat voivat pitää kenttää paremmin hallussaan. Jotkut pelaavat vain omilla puolillaan, jotkut pitävät etu- ja takakenttää hallittuna ja toiset taas hyppivät toistensa alueelle miten sattuu sulkapallon mukaan. Oikea taktiikka olisi varmaan olla hyökätessä peräkkäin ja puolustaessa rinnakkain. Nelinpelissä on tyypillistä nopeat pallorallit ja alhaisemmat lyönnit.

Lyöntisanastoa

Clear (peruslyönti)
Lyönti, jonka tarkoitus on saada sulkapallo menemään korkealla takakentältä takakentälle. Lyönti valmistelee tilannetta, jossa itse pystyy hyökkäämään iskulyönnillä. Tilanne syntyy jos vastustaja ei kykene palauttamaan sulkapalloa riittävän vaikeana takaisin. Clear toimii hyökkäys- ja puolustuslyöntinä; hyökkäys nopeana ja matalana tai puolustus korkeana ja hitaampana.

Smash (iskulyönti)
Nopea lyönti, joka suuntautuu alaspäin. Erittäin hyvä lyönti lähellä verkkoa, ja nopeuden takia vastustajan on hankala palauttaa palloa. Erittäin hyvä lopetusisku kun vastustaja on palauttanut pallon takakentältä.

Drop (pudotus)
Nämä ruikut ovat ärsyttävimpiä palloja koko pelissä. Taka- tai etukentältä lyödään niin, että pallo putoaa vastustajan etukentälle, mieluusti ihan verkon viereen. Aloittelijat ja osa kokeneistakin harrastajista mokaa usein tämän palautuksen jos se tehdään oikein ja oikeaan aikaan. Jos lyöntiin haluaa yllätystä niin kehon liikkeiden tulisi kertoa Clear-lyönnistä eli vastustaja varautuu juoksemaan takakentälle kun pallo onkin tulossa etukentälle.

Lob (nosto)
Koholyönti, joka palauttaa pallon verkolta takakentälle. Antaa pelaajalle aikaa valmistautua.

Drive (laakalyönti)
Nelinpelissä yleinen laakalyönti, jonka tarkoitus on estää vastustajaa saamasta hyökkäysvuoroa. Pallo lyödään vartalon edestä nopealla lyönnillä ilman vartalonkiertoa. Lyönti vaatii nopeaa reaktioita ja käden liikettä. Kun Lob ei ole hyväksyttävissä..

Miten peli sai alkunsa?

Battledore and Shuttlecock ja Jeu de Volant olivat sulkapallon alkumuotoja, pelejä jossa pelaajat yrittivät pitää palloa mahdollisimman kauan ilmassa. Englantilaiset sotilaat veivät pelin Intiaan, jossa peli sai verkon ja pisteidenlaskun. Intiassa peliä kutsuttiin nimellä Poona samannimisen intialaisen varuskuntakaupungin (nykyään Pune) mukaan. Poona kulkeutui upseerien mukaana Englantiin ja kehittyi siellä nykyiseen muotoonsa 1800-luvun loppupuoliskolla. Poonasta tuli ’Badminton Battledore’ kun Beaufordin herttuan joukot kehittivät peliä. Ensimmäiset säännöt ilmestyivät 1860, mutta lopullisen muotonsa peli sai vuonna 1901, jolloin siihen asti tiimalasinmuotoinen kenttä sai nykyiset muotonsa ja mittansa. Sulkapallo oli ensimmäisen kerran olympialaisissa näytöslajina vuonna 1972 ja olympialaisten viralliseksi lajiksi se hyväksyttiin vuonna 1992.

Suomen Sulkapalloliitto perustettiin 1954. Sulkapallo eli hiljaiseloa Suomessa pitkään, mutta 80-luvun lopulla harrastajamäärät kasvoivat. Tähän nousuun lienee melkoisesti vaikuttanut Pontus Jäntin kansainvälinen menestys. Jäntti voitti aktiiviurallaan Suomen mestaruuden kahdeksan kertaa, joista seitsemän peräkkäin vuosina 1987-1993. Viimeinen mestaruus tuli vuonna 1998.

Vuoden 2005-2006 liikuntatutkimuksen mukaan sulkapalloa pelataan Suomessa noin 20% enemmän kuin tennistä, squashia ja pöytätennistä yhteensä.

Englantilainen video pelaamisesta

Aiheesta muualla

Sarjakuvat

Sarjakuva on esitys, jossa joukko perättäisiä kuvia muodostaa yhtenäisen tarinan. Kuvissa saattaa olla kirjoitettua tekstiä puhekuplien ja kuvatekstien muodossa. Yleisimmät sarjakuvan tyypit ovat sanomalehtistripit, sarjakuvalehdet ja -albumit sekä netistä tutut sarjakuvablogit.

Sarjakuvien juuret ovat elokuvien tavoin vankasti populaarikulttuurissa, mutta nykyään valtavirtasarjakuvan ohella elää myös ei-kaupallinen ja kokeileva sarjakuva. Aiheiltaan vakavampia ja juonenkehittelyltään monimutkaisempia sarjakuvia on kutsuttu nimellä graafinen novelli tai graafinen romaani.

Sarjakuvan tekeminen alkaa päähenkilöiden miettimisestä ja käsikirjoituksesta. Jos hahmot ovat jo olemassa niin osaavat sarjakuvapiirtäjät voivat vain alkaa piirtämään tunteella ja sponttaanisesti. Hyvät sarjakuvat kuitenkin kaipaavat jonkinmoista käsikirjoitusta ellei sarjakuvat kerro omasta elämästä.

Paras tapa piirtää sarjakuvaa on ensin tehdä luonnos lyijykynällä minkä päälle piirretään siveltimellä tai tussilla. Luonnokset voidaan myös tussata valopöydän avulla toiselle paperille jolloin luonnos jää alkuperäiseen muotoonsa. Kuvat voi jättää mustavalkoiseksi tai värittää, mutta jälkimmäinen tapa tuo enemmän elävyyttä ja tekee sarjakuvasta hienompaa. Nykyään kuvat kannattaa skannata tietokoneelle ja värittää grafiikkaohjelmalla. On olemassa myös piirtolevyjä minkä avulla voi piirtää suoraan koneelle.

Sarjakuvan piirtämiseen voidaan käyttää tavallisten huopa- ja lyijykynän (jota usein käytetäänkin vain luonnosteluun) sijaan myös sivellintä ja tussiteriä. Jotkut sarjakuvataiteilijat käyttävät ainoastaan sivellintä. Siveltimellä saa aidompaa jälkeä, mutta sen käyttäminen vaatii enemmän taitoa. Tussiterällä saa aikaiseksi vaihtelevaa viivaa, joskin sitä pitää aika ajoin kastaa mustepulloon. Tällöin täytyy kuitenkin varautua tekemään korjauksia (käyttämällä korjausnestettä), sillä tussi saattaa levitä tai roiskua paperille. Paperin olisi hyvä olla kovapintaista. Sarjakuvaa voi jälkeenpäin muokata erilaisilla laitteilla.

Kolmiulotteinen sarjakuva?

Kolmiulotteisen vaikutelman synnyttävää sarjakuvaa voidaan tehdä kahdella tekniikalla: joko värillisten lasien avulla tai ns. vapaan tuijotuksen menetelmällä. Ensiksi mainitussa on silmälaseissa sininen ja punainen linssi eri silmille, ruudut piirretään hiukan erilaisina ko. väreillä. Vapaan tuijotuksen (free view) menetelmässä kuvat piirretään samoilla väreillä, mutta niistä tehdään kaksi hiukan erilaista ruutua vierekkäin ja katsotaan harittaen.

Kolmiulotteista sarjakuvaa on tehty verraten vähän ja lähinnä kokeiluina. Amerikkalainen ”Spirit”-sarjakuva julkaistiin 1980-luvulla värillisten lasien menetelmällä yhden tarinan verran. Suomessa ensimmäinen kolmiulotteinen sarja (kuvat liittyivät juonellisesti toisiinsa) ilmestyi ”Elämäntapainsinöörien ihmeellinen maailma”-albumissa vuonna 2004 aiheena liito-orava (free view-menetelmä). Suomessa ilmestyi vuonna 1955 ensimmäinen värillisten lasien avulla katsottava kolmiulotteinen sarjakuva Jännä-Jussi lehdessä. Sarjakuvan oli piirtänyt Rolf Kauka. Lehden mukana olivat puna-siniset lasit. Lisäksi lehdessä oli sivun mittainen opastus 3-ulotteisuudesta ja lasien käytöstä.

Aiheesta muualla

Keilaus

Pallopeli missä pitää kaataa radan päässä olevat kymmenen keilaa vierittämällä palloa rataa pitkin. Pallon pudotus- ja lähetystekniikka tosin ei ole niin helppo, joten aloittelijalla menee usein pallo keskustan sijasta radan molemmilla puolilla sijaitsevaan ränniin. Tämä mainitsemani versio on amerikkalaisperäinen versio lajista (bowling, ten-pin) ja se on suosituin maailmalla. Keiloja on kymmenen symmetrisessä kolmiossa ja ne sijaitsevat 60 jalan mittaisen radan päässä odottamassa palloa.

Harrastuksen aseena toimii siis painava pallo. Yleensä keilahalleista löytyy 7-16 paunaa painavia palloja, joten jokaiselle pelaajalle varmaan löytyy oma kokonsa. Pallon paino pitää olla pelaajalle sopiva, koska se vaikuttaa olennaisesti pallon lähtöön.

Keilat odottavat palloa ja pelaaja on pallon valinnut. Sitten on aika lähettää pallo vierimään! Oikeakätisten pitäisi osua keilojen 1 ja 3 (ensimmäisen keilan oikea puoli) väliin kun taas vasenkätisten kannattaa tähdätä keilojen 1 ja 2 väliin (ensimmäisen keilan vasen puoli).

Jokaisella pelaajalla on kaksi yritystä kaataa keilat. Jos kaikki keilat kaatuvat ensimmäisellä yrityksellä niin toista yritystä ei tarvita (eihän siellä ole keiloja mitä kaataa). Kaikkien keilojen kaatamista kutsutaan kaadoksi. Jos keiloja jää pystyyn ensimmäisen heiton jälkeen niin keilaaja saa toisen yrityksen, ja jos pelaaja onnistuu tyhjentämään keilapöydän niin hän saa paikon. Jättö (missi, miss) tapahtuu mikäli pelaaja ei kahdella heitolla saa hoidettua kaikkia keiloja. Väärällä tavalla taskuun, keilojen väliin, osunut pallo jättää usein yhden tai kaksi keilaa pystyyn.

Keilaaminen kuullostaa todella helpolta, mutta todellisuudessa pelaajan pitää tietää mitä tekee. Satunnainen harrastaja normikeilahallilla ei tarvitse paljoa koulutusta harrastukseen, mutta ammattilaispeleissä todellinen taito näkyy. Pelaajan on osattava ottaa huomioon radan öljyprofiili ja kitkaisuus sekä saatava palloon oikea lähtö- ja tulokulma. Ammattilaiset käyttävät voimakasta kierrettä, ja oikeanlaisen kierteen saaminen palloon vaatii tekniikkaa. Tulokulmaan vaikuttavat vauhti, pyörimissuunta, pyörinnän määrä sekä pallo itse.

Pelaajan tulee pitää ns. rintamasuunta ja pallokäden kämmen keiloihin päin. Kävele kohti rataa, tähtää kohti keskimmäistä keilaa radalla näkyvien opasteiden avulla ja lähetä pallo matkaan pienellä niiauksella.

Miten pisteitä lasketaan?

Yksi sarja (erä) koostuu kymmenestä vuorosta (ruudusta). Yhdeksässä kymmenestä saa heittää kaksi kertaa, jos ensimmäinen ei ole kaato ja viimeiseen ruutuun heitetään kolme heittoa, jos ensimmäinen heitto on kaato tai toinen heitto paikko.

Jokaisesta heitosta saa kaadettujen keilojen verran pisteitä. Jos heitto on kaato, kaikki keilat alas kerralla, kyseisen ruudun pisteisiin lasketaan mukaan kahden seuraavan heiton pisteet ja paikon jälkeen lasketaan ruutuun seuraavan heiton pisteet. Pisteet kirjataan ruudulle vasta kun kaikki ruudun heitot on tehty. Maksimipisteet on 300, ja se vaatii 12 kaatoa eli jokaiseen ruutuun 30 pistettä.

Keilahalleissa on automaattinen systeemi pisteiden laskuun, joten pelaajien pitää vain kaataa keiloja ja nauttia pelistä.

Miten harrastamaan?

Keilaus on helppoa aloittaa, koska voit mennä koska tahansa keilahallille varaamaan peliaikaa. Keilaamiseen ei tarvitse kaveria, mutta yksin keilaaminen ei ole niin mukavaa kuin kaverin kanssa leikkimielisesti kisaaminen. Suosittelen kahta tai useampaa pelaajaa kerralla, mutta enintään neljä pelaajaa per rata.

Keilahallissa käytetään sisäkenkiä mitkä pitää vuokrata hallista. Normikengillä ei saa mennä pelialueelle, mutta omilla keilaukseen tarkoitetuilla kengillä saa yleensä mennä keilaamaan hallin vastaavan luvalla.

Nimet pelilaitteeseen pistetään joko itse radan vieressä tai pyydetään ratamestaria (sitä vastaavaa tyyppiä) pistämään. Nimen laittaminen ei ole vaikeaa ja kaikki tarvittava tieto näkyy ruudulta, joten turha vaivata muita tällä pikkuseikalla. Laite näyttää kenen pelaajan vuoro on heittää, joten tämänkään muistaminen ei ole ongelma.

Ennen pelin aloitusta kannattaa etsiä sopivia palloja valmiiksi.

Tasoluokittelua

Virallisia luokituksia on viisi, ja pelaajat luokitellaan niihin oman pelikeskiarvon mukaan. Keskiarvo määräytyy merkintäkilpailussa ja muissa kilpailuissa keilattujen sarjojen keskiarvon mukaan. Suomen kilpailuliitto laskee keskiarvon paikallisliittojen lähettämien tulosten pohjalta.

  • M-luokka: keskiarvo 200 tai yli.
  • A-luokka: keskiarvo 190 tai yli, mutta alle 200.
  • B-luokka: keskiarvo 175 tai yli, mutta alle 190.
  • C-luokka: keskiarvo 155 tai yli, mutta alle 175.
  • D-luokka: keskiarvo alle 155. Aloittajat merkitään tähän luokkaan.

Keilaustemppuja

Tämä video näyttää hiukan keilausta käytännössä, ja samalla hiukan kivoja temppuja. Nämä eivät ole aloittelijoille tarkoitettuja temppuja vaan aloittelijoiden tulisi ainoastaan yrittää normaalisti kaataa kaikki keilat. 🙂

Aiheesta muualla

Geokätköily (geocaching)

Geokätköily (geocaching) on ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita. Suunnistus yhdistettynä aarteenetsintään eli harrastus tarjoaa reipasta ulkoilua ja onnistumisen riemua (jos sattuu kätkön löytämään). Kätkön kuvauksessa kerrotaan tarvittavat vihjeet, lähestymisohjeet ja koordinaatit. Harrastus sopii koko perheelle.

Koko harrastuksen ydin on siis kätköjen etsiminen. Kätköt ovat piilotettu julkisiin paikkoihin mihin kaikilla on mahdollisuus päästä. Helpoimmat kätköt löytyy metsästä tai tien varrella olevasta puusta, mutta koska helpot kätköt eivät ole kaikkien mieleen niin harrastajat ovat piilottaneet kätköjä myös vaikeisiin paikkoihin kuten kalliokiipeilyä tai sukeltamista vaativiin piiloihin. Geokätköily tarjoaa myös pulmatehtäviä missä ensimmäisestä kätköstä löytyy vihje seuraavaan. Harrastus tarjoaa jokaiselle jotain erikoista ja mukavaa.

Harrastamisen aloittamiseen ei tarvitse mitään laitteita vaikka GPS-paikannin onkin oiva apuväline retkillä.

Kätkön vaikeusaste (difficulty) kertoo kätkön vaikeuden, mutta siihen ei ole aina luottamista, koska se on kätkön tekijän oma arvio. Jos kätkön tekijä on erittäin kokenut niin hänelle kätkö voi olla todella helppo, mutta aloittelijalle kätkö voi olla vaikeampi löytää. Kätkö arvioidaan asteikolla 1-5, jossa viisi on vaikein.

Aloittelijoiden kannattaa ensin etsiä vihreitä kuvakkeita, normipiiloja, ja harjoitella vaikeustasoltaan helppojen kanssa. Pienellä harjoituksella oppii purkkeja etsimään oikeasta paikasta.

Sivusto Geocaching.com toimii kansainvälisenä keskuspaikkana harrastajille, mutta tämän kanssa yhteistyössä toimii myös suomalainen Geocache.fi. Voit käyttää Geocaching.com-sivustoa vaikka ei omistaisi tunnuksia Geocache.fi-sivustolle, mutta suomalaista palvelua ei voi käyttää ilman enkkulaista. Näiden sivustojen tietokannoista pitäisi löytyä kaikki suomalaiset kätköt, ja Geocaching.com tarjoaa myös lähes kaikki ulkomaalaiset kätköt. Sivustojen luotettavuus perustuu aktiivisten käyttäjien merkintöihin ja ilmoituksiin kätköpaikoista.

Miten harrastamaan?

Ensimmäinen tehtävä on rekisteröityä sivustolle Geocaching.com. Valitse ilmainen ”Basic Membership”, koska et tiedä vielä paljonko aiot tätä harrastaa. Miksi maksaa turhasta jos ei käyttöä tule tarpeeksi? Aivan, ilmainen versio on tässä vaiheessa paras vaihtoehto. Täytä tarvittavat tiedot lomakkeessa ja paina ”Create My Account”.

Kirjauduttuasi sisään sinulla on mahdollisuus etsiä geokätköjä. Klikkaa vasemmasta kulmasta ”HIDE & SEEK A CACHE” mikä vie sinut etsintäsivulle. Tällä sivulla voit etsiä osoitteen, postinumeron tai maan mukaan kätköjä. Suosittelen käyttämään omaa katuosoitetta tai postinumeroa niin saat lähialueen kätköt näkyviin. Jos kaikki meni oikein niin sait listauksen kätköistä.

Suosittelen aloittelijalle vihreitä bokseja eli normikätköjä. Description kertoo missä kätkö on ja Last Found kertoo kätkön viimeisen tarkastuksen (milloin joku on kätköllä viimeksi käynyt). Klikkaamalla Description-linkkiä pääset kätkön kuvaukseen missä kerrotaan kaikki olennainen kätköstä.

Navigaattori tai paikannin on hyvä olla olemassa, koska se helpottaa kummasti elämää. Kätköjä on mahdollista löytää myös ilman näitä laitteita ottamalla suuntaa läheisistä rakennuksista tai teistä ja käyttämällä normaalia karttaa.

Aktiivisen harrastajan kannattaa hankkia puhelimeensa joku harrastusta helpottava softa. Trimblen Geocache Navigator ja Geocaching Live ovat hyviä ohjelmia alan harrastajille, mutta TGN on nykyään maksullinen. GL on maksuton.

Kätkötyypit

Peruskätkö (Traditional cache)
Tämä on suosituin kätkötyyppi piilotettujen kätköjen määrällä mitattuna. Kätkökuvauksessa on oikea koordinaatti, lähestymisohjeet ja Google Maps näyttää sijainnin kartalla. Voiko olla helpompaa?

Multikätkö (Multi-cache)
Kätkön löytäminen edellyttää käymistä monissa paikoissa vinkkejä tai koordinaatteja etsimässä. Tyypillisen multikätkön aloituskoordinaatteihin on piilotettu koordinaatit seuraavalle välipisteelle tai suoraan kätkörasialle. Multikätköjen alaryhmäksi ovat muodostuneet niin sanotut laskumultit, joissa välipisteiltä on laskettava annettujen ohjeiden mukaan kohteita, esimerkiksi tietyn kyltin kirjainten lukumäärä. Näistä tiedoista geokätköilijä voi laskea kätkön lopulliset koordinaatit.

Mysteerikätkö (pulmakätkö, Unknown cache, Mystery cache)
Nämä kätköt kaipaavat vähän salapoliisitaitoja, koska näiden löytämiseksi on ratkaistava pulma tai keksittävä puuttuvat tiedot vinkeistä. Ratkaisun tuloksena saadaan selville kätkön koordinaatit. Kätköt vaihtelevat aihealueen ja vaikeuden mukaan. Aloituskoordinaatit vievät usein johonkin paikkaan missä pitää laskea jotain tai aivan turhaan paikkaan mikä ei ole ratkaisun kannalta olennainen. Näihin kätköihin luokittuu myös ne kätköt missä koordinaatit kertovat oikean paikan, mutta kätköä ei saa auki ilman pulman ratkaisua.

Maisemakätkö (geokohde, maakätkö, Earthcache)
Etsijän tulee vierailla koordinaattien ilmoittamassa paikassa ja osoittaa käyntinsä suorittamalla kätkökuvauksessa kerrottu tehtävä. Geologisesti mielenkiintoisia paikkoja eli mahdollisesti valokuvaaminen tai muu vastaava tehtävä.

Geolodju (engl. Letterbox hybrid)
Peruskätkön muunnelma, lodjun ja geokätkön yhdistelmä. Geolodjun täytyy olla saavutettavissa myös ilman koordinaatteja vihjeiden perusteella, mutta geokätköilijät voivat hakea sen pelkillä koordinaateillakin, mikäli koordinaatit osoittavat suoraan geolodjun kätkörasialle.

Wherigokätkö (Wherigo cache)
GPS-paikantimeen ladattavan ohjelman avulla tietyssä pisteessä ollessaan voi saada seuraavan pisteen koordinaatit tai tehtävän ratkaistavakseen.

Tapahtumakätkö (eventti, miitti, Event cache)
Kätköilijöiden tapahtuma missä kätköilijät etsivät tietylle alueelle piilotettuja kätköjä. Paikka on ilmoitettu tarkasti tai koordinaateilla. Tapahtumassa on yleensä kätköilyhenkistä pientä ohjelmaa, kisailuja, syömistä ja hauskaa yhdessäoloa, yleensä myös travel bugien vaihtelua. Tapahtumakätkön voi logata löydetyksi osallistumalla ensin tapahtumaan. Tapahtumassa piilotetaan yleensä yksi tai useampi jälkeläiskätkö. Helsingin Kaivopuistossa järjestetään vuosittain vappumiitti. Suurtapahtuma (megatapahtuma, megaeventti, Mega-event cache) on muuten sama, mutta osallistujia pitää vähintään olla 500 henkilöä.

Siivoustapahtuma (CITO, Cache In Trash Out Event)
Melko harvinainen siivoustapahtuma. Ohjelmaan kuuluu jonkin tietyn alueen puhdistaminen.

Virtuaalikätkö (lumekätkö, Virtual cache)
Kätkö missä ei ole kätkörasiaa, mutta koordinaattien osoittamassa pisteessä täytyy kuitenkin vierailla ja paikalta täytyy ottaa kuva tai tehdä jokin tehtävä. Virtuaalikätkön paikan voi joutua myös selvittämään annettujen tietojen ja paikan päältä löytyvien opastuksien perusteella. Geocaching.com ei enää hyväksy uusia virtuaalikätköjä.

Webbikamerakätkö (Webcam cache)
Nimensä mukaan paikan päältä pitää löytää kamera tai kameran kuvan mukaan pitää löytää paikka. Geocaching.com ei enää hyväksy uusia webbikamerakätköjä.

Aiheesta muualla

EuroBillTracker

Oletko koskaan miettinyt lompakossasi / taskussasi olevien setelien tarinaa? Missä ne ovat syntyneet ja missä kaikkialla ne ovat seikkailleet? Mihin ne päätyvät sinun jälkeesi?

EuroBillTracker (EBT) on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon vapaaehtoisprojekti, joka on omistautunut seuraamaan euro-seteleitä ympäri maailman.

Seteleistä kirjataan sarjanumero, arvo, setelin saantipaikka sekä vapaavalintainen kommentti. Rekisteröidyistä seteleistä EuroBillTracker ilmoittaa keillä muilla palvelun käyttäjillä sama seteli on ollut aiemmin. Käyttäjä saa tiedon myös valmistusmaasta ja -vuodesta. Palvelussa on myös tilastoja, jotka kertovat suuntaa antavasti euroseteleiden jakautumisen ja levinneisyyden euroalueella.

Tarkoitus ei ole kerätä jokaiselta kaverilta seteleitä ja naputtaa niiden tietoja tietokantaan vaan ainoastaan omia tai perheen seteleitä, omassa omistuksessa olevia.

Mitä tietoa setelit kertovat?

Setelien hajautuminen (esimerkki)
Jokaisella euromaalla on käytössään tietty sarjanumerojoukko. Tämän tiedon avulla on mahdollista selvittää, kuinka setelit kulkevat eri maiden välillä.

Setelien seuraaminen (esimerkki)
Kun sama seteli syötetään uudelleen, aiemmin setelin syöttäneet käyttäjät saavat sähköpostiviestin, jossa kerrotaan että seteli on taas löytynyt eli käyttäjä on saanut osuman. Näitä osumia voi tarkastella sivuston Tilastot-osasta.

Tilastot ja sijoitukset (esimerkki)
Kuka syöttää eniten seteleitä, mitkä maat ovat sijoittuneet parhaiten? Missä setelit tällä hetkellä sijaitsevat?

Osumaprosentti (esimerkki)
Tietojen pohjalta sivusto osaa laskea osumaprosenttia (hit ratio) eri paikkakunnille ja maille. Vihreät alueet ovat erittäin hyviä paikkoja saada osumia ja punaisilla ei osumia pahemmin tule.

Historiaa

Eurosetelit ja -kolikot tulivat kiertoon 1. tammikuuta 2002 ja EuroBillTracker on seurannut seteleitä siitä lähtien. Sivuston alkuperäinen luoja on Philippe Girolami. Anssi Johansson on auttanut sivuston ylläpitämisessä vuoden 2003 puolivälistä lähtien. Sivuston kääntämisestä ja monista muista tehtävistä huolehtivat aktiiviset EBT:n käyttäjät.

EuroBillTracker ei ole millään tavalla yhteydessä Euroopan unioniin, Euroopan keskuspankkiin tai muihin taloudellisiin instituutioihin. EBT:n käyttö on täysin ilmaista. Alla näkyy setelien määrän kasvu palvelussa.

  • 2010: 72 822 964 (maaliskuu)
  • 2008: 16 329 121
  • 2007: 14 673 135
  • 2006: 11 669 500
  • 2005: 7 601 920
  • 2004: 3 401 696
  • 2003: 1 036 955
  • 2002: 540 640

Video englanniksi

Aiheesta muualla

Bookcrossing

Kerääntyykö turhia kirjoja kirjahyllyyn yhden lukukerran jälkeen? Onko hyllyssä turhia kirjoja pölyttymässä? Ei hätää! Tämä harrastus vapauttaa sinut kaikesta turhasta kirjallisuudesta. Kirjat rakastavat tulla luetuksi, joten niiden vangitseminen kirjahyllyyn pölyttymään on väärin sekä kirjaa että sen kirjoittajaa kohtaan. BookCrossing tarjoaa kirjalle mahdollisuuden elää ja kiertää maailmaa.

BookCrossing (kirjakrossaus) on syntynyt siitä havainnosta, että useimmat kirjat tulevat luetuiksi vain kerran ja päätyvät sen jälkeen kirjahyllyyn pölyttymään tai roskikseen. Harrastuksen perusajatuksena on kierrättää tälläiset kirjat lukijalta toiselle. Kirjoja voi vapauttaa kontrolloidusti lähettämällä sen toiselle krossaajalle tai villisti jättämällä se jonnekkin julkiselle paikalle. Kirjat pitäisi rekisteröidä ennen vapauttamista ja jokaisesta vapautuksesta pitäisi tehdä merkintä BookCrossing-sivustolle. Sivustolla voit seurata kirjasi matkaa maailmalla yksilöllisen BCID-koodin avulla (tämän koodin saat rekisteröimällä kirjasi). Sivuston käyttö on maksutonta ja anonyymiä (kukaan ei tiedä sinusta mitään ellet itse heille kerro).

Jopa BookCrossing-harrastuksesta tietämätön voi löytää villisti vapautettuja kirjoja julkisilta paikoilta. Yleensä näissä kirjoissa on pieni viesti löytäjälle mikä kertoo kirjan olevan ilmainen ja kiertävä. Viestissä yleensä mainitaan myös BookCrossing-sivusto ja kirjan BCID-tunnus. Bookcrossing-harrastajat toivovat, että kirjan mukaansa ottanut kävisi tekemässä kirjasta merkinnän joko heti kirjan löydettyään tai viimeistään sen luettuaan. Merkinnän voi tehdä anonyymisti tai voi halutessaan liittyä sivuston jäseneksi. Merkintä tehdään yleensä samalla kielellä jolla kirja on kirjoitettu, mutta myös englanti tai löytömaan kieli käy. Kirjan voi pitää itse tai pistää uudelleen liikenteeseen joko kavereille tai jättää se julkiselle paikalle.

Kirjan rekisteröiminen

Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat rekisteröidä kirjoja vaikka kirjojen löytömerkintöjä voikin tehdä anonyymisti. Vieraile siis bookcrossing.com ja klikkaa oikeasta yläkulmasta Join. Täytä kolme kohtaa (näyttönimi, sähköpostiosoite, salasana) ja olet valmis aloittamaan harrastuksen.

Kirjan rekisteröiminen on helppoa (myös sarjakuva-albumit ja äänikirjat luetaan kirjoiksi). Vasemmassa yläkulmassa on linkki My Shelf minkä alka löytyy Register Book. Hyvällä tuurilla saat kirjan tiedot näkyviin käyttämällä kirjan takakannesta löytyvää ISBN-koodia, mutta suomalaiset kirjat joutuu usein itse naputtelemaan. kohdat 2-6 ovat pakollisia, joten täytäthän ne huolella. Arvosana ja arvostelu olisi myös kiva, mutta suurin osa tyytyy laiskana kirjoittamaan vain takakannen tekstin. Liiallinen juonen spoilaaminen ei ole suotavaa! Kirjat voi rekisteröidä sillä kielellä millä kirja on kirjoitettu. Rekisteröitävän kirjan tulee olla rekisteröitsijän omistuksessa.

Kun kirja on rekisteröity niin se saa oman ”päiväkirjasivunsa” BookCrossing-palvelusta (esimerkki). Tälle sivulle tulee merkinnät arvosteluista, vapautuksista, löydöistä ja kaikesta muustakin kirjaan liittyvästä. BookCrossing-sivuston pääsivulla on ”Found a BookCrossing book?” mihin voi syöttää BCID:n jos haluaa nopeasti löytää tietyn kirjan tiedot. Rekisteröijän omista tiedoista tosin löytyy hänen rekisteröimänsä ja vapauttamansa kirjat, joten kirjojen liikkeitä on helppoa seurata.

Kirjan vapauttaminen

Ennen kirjan vapauttamista kirja tulee jotenkin merkitä kierrätyskirjaksi. Helpoin tapa on tehdä pieni lappu kanteen missä kirja kertoo etsivänsä lukijaa ja sisäpuolelle tiivistelmä tästä harrastuksesta, BCID ja bookcrossing.com (malli 1, malli 2). Kirjasta pitäisi tehdä vapautusilmoitus kirjan ”päiväkirjasivulle”.

Kontrolloidussa vapautuksessa kirja vaihtaa omistajaa kädestä käteen tai postin välityksellä. Vaihtokauppoja syntyy foorumeilla, yksityisviesteillä tai toivelistojen avulla. Kaikki alan harrastajat eivät lähetä tuntemattomille kirjojaan, mutta BookCrossing ei ole pelkästään pienen sisäpiirin yhteisö vaan kaikilla on mahdollisuus saada kirjoja tämän harrastuksen kautta.

Villi vapautus on todella villiä toimintaa! Tee merkintä kirjan sivulle paikasta minne jätät / jätit kirjan, ja kirjasta kiinnostuneet pääsevät sitä etsimään. Julkisella paikalla kirja voi löytyä nopeastikkin, mutta merkintä olisi silti hyvä tehdä kirjan tietoihin. Hyviä paikkoja ovat kauppakeskukset, julkinen liikenne, kahvilat, videovuokraamot ja muut tälläiset paikat missä ei löytäjää luulla varkaaksi. Aina kirja ei löydä uutta omistajaa vaan päätyy roskikseen, mutta toivossa on hyvä elää.

Kirjaringit tai -säteet on hyvä tapa kierrättää suosittuja kirjoja, jotka monet haluaisivat lukea. Ringin tai säteen perustaja etsii kirjalle halukkaita lukijoita foorumeilta tai muualta, asettaa ilmoittautuneet maantieteelliseen järjestykseen ja lähettää kirjan ensimmäiselle lukijalle, joka kirjan luettuaan lähettää sen seuraavalle (häntä lähimpänä olevalle). Perustaja voi laatia sääntöjä, rajoittaa tulijoita asuinpaikan mukaan tai päättää lukuajasta (kauanko yksi saa lukuaikaa ennen kuin pitää lähettää seuraavalle). Rinkikirja lähetetään lopuksi takaisin ringin aloittajalle, mutta sädekirjalle viimeinen lukija saa tehdä mitä haluaa.

Useaissa kaupungeissa / maissa krossaajat tapaavat toisiaan säännöllisesti mikä helpottaa kirjojen vaihtoa.

Video englanniksi

Aiheesta muualla

Bongaus

Otsikko kertookin kaiken olennaisen tästä harrastuksesta. Alalajeja on monia, mutta kaikki ne keskittyvät yhteen asiaan; bongaukseen. Bongaus on hyvin yksinkertainen harrastus missä harrastaja valitsee bongattavan teeman, ottaa kuvia ja tekee muistiinpanoja. Tässä artikkelissa tutustumme tarkemmin yleisimpiin bongauskohteisiin.

Bussibongaus

Joukkoliikenne ja erityisesti linja-autoliinne on näiden tarkkailijoiden kohteena. Kalustoa voi tarkkailla kirjoittamalla yksiköiden tiedot ylös havaintokirjaan ja ottamalla kuvia erilaisista linja-autoista. Harrastajat juttelevat foorumeilla mm. erikoisista kalustoajoista ja muusta erikoisesta liikenteestä sekä tietenkin harvinaisuuksista.

Lisätietoa bussibongauksesta: Arktiset Bussit

Junabongaus

Raideliikenneharrastamisen muoto, joka käsittää raideliikenteen ja kalustokierron seurantaa sekä valokuvausta. Junabongari, rautatieharrastaja (ferroequinologisti), voi pelkän bongauksen lisäksi harrastaa muutakin raideliikenteeseen liittyvää, erikoisina syventävinä aiheina esimerkiksi tietyntyyppiset turvalaitteet tai rautatien arkkitehtuuri. Junabongauksen taustalla on yleensä tiedonkeruuseen liittyvä aihepiirin tiedonjano.

Lisätietoa junabongauksesta: Vaunut.org

Lentokonespottaus

Lentokoneiden tarkkailijat seuraavat lentokoneiden lentämistä, laskeutumista ja nousemista. Harrastajat eivät tarvitse mitään välineistöä.

Hyvä kamera ja radioskanneri ovat hyvän spottaajan vakiovarusteet. Skannerin pitää tukea lentokoneiden käyttämää VHF-tajuusaluetta, koska silloin spottaaja saa selville koneen tiedot ja kiitoradan. Tämä tieto auttaa harrastajaa etsimään hyvän paikan lentokoneen tarkkailuun.

Asialleen omistautuneet spottaajat pitävät kirjaa lentoyhtiöistä, konetyypeistä ja koneiden rekistereistä.

Lisätietoa lentokonespottauksesta: FlightForum, Airliners, Jetphotos

Myrskybongaus

Myrskybongaus (storm chasing) on myrskyjen kuvaamista ja tutkimista. Yhdysvalloissa myrskybongarit kuvaavat muun muassa tornadoja ja hurrikaaneja, Suomessa muun muassa ukkosia ja syysmyrskyjä. Myrskybongaus voi olla vaarallista eikä sitä tulisi harrastaa tietämättä vaaroista.

Useimmiten tornadoa kuvataan matkan päästä, sillä liian lähelle tai sen sisään joutuminen on hengenvaarallista. Ukkospilvestä satavat erittäin suuret rakeet, syöksyvirtauksen kaatamat puut, tuulen lennättämät oksat ja salamat ovat vaarallisia.

Myrskybongaus alkoi Yhdysvaltojen keskilännessä 1950-luvulla.

Rekisterikilpitarkkailu

Rekisterikilpinumerotarkkailu eli rekkaribongaus on peli, jossa on tarkoitus etsiä autojen rekisterikilpien numerot järjestyksessä 1-999. Peliä voi pelata myös väärinpäin. Tämä on kärsivällisyyttä vaativa harrastus, koska Suomessa ensimmäiset sata numeroa ovat kovin harvassa.

Suomessa tarkkailun kohteena ovat vain suomalaiset musta- tai valkopohjaiset autojen rekisterikilvet, mukaan lukien Ahvenanmaan kilvet, joissa on 1–3 kirjainta ja 1–3 numeroa. Turun Seudun Rekisterikilpinumerotarkkailijoiden Klubin mukaan perävaunujen, moottoripyörien tai mopojen kilvet, keltapohjaiset työkonekilvet, diplomaattikilvet tai puolustusvoimien kilvet eivät käy. Bongattavat kilvet tulee nähdä selkeästi omin silmin, ja kilvissä tulee olla vain se luku, jota sillä hetkellä etsitään. Numeroita ei voi kerätä säästöön.

Turun Seudun Rekisterikilpinumerotarkkailijoiden Klubi ei kuitenkaan omista monopolia harrastukselle eikä voi pakottaa kaikkia harrastajia heidän sääntöihinsä, joten jokainen harrastaja voi keksiä omat sääntönsä rekkareiden keräämiseen. He kuitenkin tarjoavat hyvän verkkosivuston missä on helppoa ylläpitää tarkkailutilannetta, tutkia tilastoja ja viestiä muiden tarkkailijoiden kanssa. TSRKNroT-klubi (”Rekkariklubi”) on turkulaisuuteen viittaavasta nimestään huolimatta kansallinen katto-organisaatio.